Kohti uutta rintaa vol 6 (haavapoli)

"Missä olette? Teidän piti olla haavapolilla jo puolitoista tuntia sitten". Kiroan puhelimeen niin äänekkäästi, että muut odotustilassa säpsähtävät: "pirskatin himskatti! Arvasin tämän!!!"

Ilmoittaumislappu

Olin Töölön Sairaalassa, jonne minut oli kutsuttu rintasiirteen kuolioalueen takia. Ensimmäistä kertaa huomasin aulassa ilmoittautumiskoneen. Epäsosiaalisena rakastan koneita. Mikään ei ole niin mukavaa kuin ihmiskontaktien välttäminen, mutta miksiköhän kone ohjasi minut karttoineen monitoimipolille eikä plastiikkakirurgiselle osastolle?

Monitoimipoliklinikalla minut valtasi suuri epäusko. Minulle oli kerrottu, että haavapoli on plastiikkakirurgisen osaston yhteydessä. Epäuskoisena jouduin ottamaan ihmiskontaktin: "olenko oikeassa paikassa?" Bodattu hoitaja katsoi minua närkästyneesti: "olette aivan oikeassa paikassa, koska tämä toimii myös haavapolina. Istukaa nyt vain odottamaan!"

Neljänkymmenen minuutin odottelun jälkeen hyökkäsin sihteerin luukulle edelleen epäuskoisena: "olenko oikeassa paikassa, sillä myös viidennessä kerroksessa on haavapoli?" Samalla yritin tyrkyttää hänelle ilmoittaumislappua, mutta se ei kiinnostanut leipääntynyttä sihteeriä. Sen sijaan hän huokasi ja kysyi: "oletko ilmoittaunut tähän?" Minä varsin kärttyisästi: "ilmoittauduin aulassa olevalla koneella, mutta en tähän luukulle?" Sihteeri: "kyllä tähän olisi pitänyt ilmoittautua. Annahan kelakortti, niin hoidetaan asia." Hetken ajan hän hakkasi konetta ja tuijotti tiukasti ruutua ja mumisi: "mikähän tässä nyt on?!" ja jatkoi tuhahtaen: "no olethan sinä ilmoittaunut. Istu nyt vaan odottamaan! Lääkärit tulevat sitten, kun ehtivät".

Pinna kireänä vaelsin edestakaisin kylmien ja kuumien aaltojen vaihdellessa tuskallisen nopealla syklillä. Samalla riivin nahkaa huulista ikävän aavistuksen vallassa, ja sain veren pursuamaan. Se maistui raudalle, yök.

Puolitoista tuntia myöhemmin pompin kenguruna kerroksesta yksi kerrokseen viisi ja kirosin huonoa opastusta. Ilmoittaumiskone oli pettänyt minut tylysti, ja reklamoin asiasta. Tosin eniten minua jännitti, oliko kirurgi vielä haavapolilla vai jo leikkaamassa?

Rintasiirre ja sen revityt
alueet

Haavapoli vaikutti olevan kaaoksen vallassa. Potilaita mahtui laidasta laitaan. Yksi vaikutti sukupuolenvaihdosleikkauksessa olleelta tukijoukkoineen, ja muutamat kärsivät järkyttävistä palovammoista. Jollain koko pää oli paketissa, ja jotkut eivät kyenneet istumaan. Vaikutin kaikkein terveimmälle.

Kaaoksen seurauksena Maija Plastiikkakirurgittaren leikkaussaliin meno oli viivästynyt, joten hän repi innokkaasti rintani kuoliota irti. Samalla hän kiljahti ilosta, kun veri alkoi pulputa siirteen elinvoimaisuuden merkiksi. Tästä innostuneena, hän jatkoi vatsassa olevan haavan ja navan nyppimistä, sillä osa sisäisistä tikeistä yritti tunkea ihonpintaan. Yritin pysyä reippaana kivusta huolimatta, vaikka tippa olikin ilmestynyt silmäkulmaan.

Klexane pistos (veritulpan ehkäisyyn)
ja sen aiheuttamat mustelmat

Rinta Physiotullen hopea- ja
sulfa-rasvataitosten jälkeen

Kaiken kaikkiaan uutiset olivat erinomaisia. Tosin haavojen parantuminen on nyt paljolti kiinni elimistöni omista paranemista edistävistä tekijöistä sekä omasta aktiivisuudestani. Suihkuttelen nyt haavoja säännöllisesti kymmenen minuutin erissä. Hentoa kasvavaa ihoa hellin rasvalapuilla, UCS geelillä sekä imevillä haavasidoksilla. Myös vyötärön tukiliiviin pukeutuminen jatkuu edelleen, jotta ylimääräinen liike ei pääse hidastamaan haavan parantumista. Tässä vaiheessa maltti on näköjään valttia.

Kahden viikon hoidon jälkeen

Vatsan tukiliivi (kiristysliivi)

Uusi napa ja
siirteen ottopaikka
(kuvakulma vääristää vyötärön
kapeuden)

Kohti uutta rintaa vol 5 (DIEP)

Huomaan möläytykseni: "että ihan bättre folk:ia!" liian myöhään. Olin olevinani muka nasevan hauska, mutta nolo tilanne sai lähinnä yhden suomenruotsalaisista tytöistä punastumaan. Professori lisäsi vettä myllyyn näpäyttäessään moukkaa: "juurikin sitä!" ja johdatti lääketieteenopiskelijat pois potilashuoneesta.

Koko sairaalassaoloajan olin enemmän tai vähemmän töllättävänä, sillä uusia medisiinareita ravasi katsomassa rinnankorjausleikkaukseni lopputulosta. Opettavan professorin pyynnöstä jaoin auliisti sairaushistoriaani, ja kuuntelin mielenkiinnolla, kuinka medisiinareita tentattiin isojen leikkausten riskeistä. Proffan luennon seurauksena opin myös uutta omasta leikkauksestani. Kielekkeen valinta osoittautui ennakkotiedoista poiketen DIEP:iksi eikä TRAM:iksi. Mitä ihmettä?

TRAM:in ja DIEP:in eroja

Häkellyin lisätiedosta, sillä olin kokoajan ollut siinä uskossa, että uusi rinta tehtiin TRAM-kielekkeellä. Tosin uskon, etten plastiikkakirurgin mielestä, periaattessa, tehnyt mitään kirjainyhdistelmä-tiedolla. Kaikessa yksinkertaisuudessaan uusi rinta taiteiltiin vatsamakkarasta, eikä asiaa voi tämän helpommin ilmaista. Kuitenkin uteliaan luonteeni takia olisin halunnut ymmärtää isoa leikkausta enemmän.

Näin jälkikäteen ymmärrän paremmin uusintaleikkaukseen johtaneet syyt ja haasteet, mitkä johtuivat varmaankin kielekkeen valinnasta. Jo alunperin oli tiedossa, että vatsassani kiersi heikkoja verisuonia, ja ensisijaisen tärkeää rintasiirteen hengissä pysymiseen kannalta ovat hyvät verisuonet.

Faktaa on myös se, että lihas tarvitsee verenkiertoa enemmän kuin rasvakudos, joten verisuonitus on lihaksessa vahvempaa tämän ravitsemisen takia. Eli pelkästä rasvakudoksesta rinnan rakentaminen on riski. Näin omana pohdintana, voisin kuvitella, että uusintaleikkaus ja ongelmani saattavat johtua juurikin siitä, että lihaksen käytössä säästettiin.

Rinnankorjausleikkauksen yleisimmät
vaihtoehtomenetelmät

Kohdallani leikkausmenetelmäksi valikoitui siis DIEP-kieleke, missä säästetään suoraa vatsalihasta. En tiedä, miksi juuri tämä valinta tehtiin. Kenties haluttiin säästää lihasta ja helpottaa palautumista, sillä DIEP-leikkauksesta parantuminen on nopeampaa kuin TRAM:issa. Kaiken lisäksi nykyaikana TRAM on kuulemma jo vanhanaikainen ratkaisu.

Turvonnut melooni ja kuoliota
toisen leikkauksen jälkeen

Ongelmat eivät ole hylänneet minua, yllätys. Vastoinkäymiset kiertävät ympärilläni kuin pahaiset korppikotkat. Osa rakennetusta rinnasta on kuoliossa hapenpuutteen takia. Alunperin ajateltiin tilanteen korjautuvan itsekseen, mutta haavapolin jälkitarkastuksen yhteydessä todettiin, ettei edistystä ole tapahtunut. Operaatio, uusi rinta, jatkuu...

Ensi viikolla treffaan Maija kirurgin, ja hän päättää jatkot kuolio-alueen suhteen. Luultavimmin kärsimysnäytelmä jatkuu, sillä on päivänselvää, ettei syvä kuolio kasva umpeen ilman jatkotoimenpiteitä. Todennäköisintä on, että kuollut kohta poistetaan. En vielä tiedä miten ja milloin. Pelottaa!

Kaikesta huolimatta odotan mielenkiinnolla vuoropuhelua Maijan kanssa. Tosin viime kerralla Maija kommentoi turhautuneena: "sun kohdalla rinnan rakentaminen on ollut todella työlästä ja aikaavievää!" Herkkyystutkani tulkitsi tämän moitteeksi ja harmittelin, etten ollut varoittanut häntä etukäteen minua seuraavasta huonosta onnesta. Ensi viikolla selvinnee kumpi sanonta vie voiton: a) leuka rintaan, kohti uusia pettymyksiä vai b) vaikeuksien kautta voittoon. Katsellaan...

Ystäväni lähettämä kannustus

Kohti uutta rintaa vol 4 (leikkauksesta toiseen)

Anestesialääkäri painaa naamalleni happimaskia ja jakaa ohjeita hoitajille: "Kymmenen milligrammaa midatsolaamia. Heti perään sata milligrammaa fentanyyliä". Ennen kun lakkaan hengittämästä itsenäisesti, mietin, heräänkö enää...

Koen epämielyttävää tokkuraa 12 tuntia myöhemmin. Heräämössä kysellään kiputilaani, mutta haluan vain nukkua. Ja nukunkin kellon ympäri seuraavaan uuteen päivään, ja herään Maijan taputtaessa olkapäätäni.

Maija, pitkä ja näyttävä nainen, on kiireinen. Hän aukaisee rintaani verhoavat tukiliivit ja kokeilee siirteen vitaalitoimintoja. Joka kerta siirteeseen ilmestyy valkoinen painauma, ja Maija hymisee tyytyväisesti. Huolellisesti hän peittelee rinnan lämpöpeitolla ja aloittaa puhetulvan: "kuten angiossa ja dopplerin kanssa huomattiin, niin sun suonet oli aika haastavat. Tämä sama ongelma esiintyy monilla muillakin suomalaisnaisilla, jotka eivät ole synnyttäneet. Synnyttäneillä naisilla verisuonet vahvistuvat vatsan alueella. Sun tilanteessa ajattelimme, että verisuonet olisivat paremmin löydettävissä leikkauspöydällä kuitenkin..."

Pikakirjoitusmainen selostus jatkuu, vaikka Maijan toinen jalka sojottaa jo ovelle: "mikrokirurgia on haasteellista, ja siinä esiintyy odottamattomia riskejä. Sun kohdalla jouduimme suurien haasteiden eteen verisuonten yhdistämisen kanssa. Leikkaus venyi oletettua pidemmäksi, ja laskimovuodosta sait, ikävä kyllä, aikamoisen verenhukan. Olosi saattaa olla nyt aika heikko, mutta saat kaksi yksikköä verta osastolla. Muuten kaikki on hyvin. Muista pitää siirre lämpöisenä, jotta verenkierto pysyy hyvänä. Nähdään taas huomenna."

Valkoisen takin kääntyvähelma aiheuttaa viileän tuulahduksen ja mietin huonoa oloani. Hoitaja selittää: "sinulla on normaalia post-operatiivista kuumetta sekä tulehdusarvojen nousua. Ne heikentävät oloasi. Nyt sinun ei tarvitse huolehtia itse mistään. Virtsasi menee kestokatetrin kautta virtsapussiin, eikä suoli toimi vatsa-alueen leikkausten jälkeen. Me käydään katsomassa sun siirrettä tunnin välein. Muista pitää tyyny käden ja rinnan välissä, jotteivat verisuonet pääse litistymään. Lämpökin auttaa siirteen verenkierrossa, joten älä kylmetä rintaa. Kolme ensimmäistä päivää ovat kriittisimmät. Tänään voit jo syödä normaalisti. Huomenna fysioterapeutti tulee ohjaamaan istumaannousu ja otatte yhdessä muutaman askeleen"

Selkä on tulessa makaamisesta, ja päätän kuntouttaa sitä omatoimisesti sängyn kaukosäädin apunani. Hiukkasen sängynpäätyä ylös ja pienen pieni venytys. Vähän enemmän ylös ja radikaalisti sängynpääty niin alas, että veri suhisee päässä. Samalla tuijotan kääpiötä, joka osittain vaikuttaa hallusinaatiolta. Hän suhaa edestakaisin ja uhkaa vetää lättyyn labran tätiä. Ja silloin kun hän ei ole puhelimessa, hän vaatii hoitajalta tujumpia aineita. Nyt kääpiö karjuu luuriin: "Vittu, älä tuu tänne kahden viskipullon jälkeen. Tajuutsä!? Tääl on tosi sairaita ihmisiä"

Rintakieleke

Päätän tehdä tuttavuutta uuteen ulokkeeseeni. Näky hivelee, sillä pieni kumpu on täydellinen, söpö ja pyöreä. Katson ja kokeilen. Tissin iho tuntuu pehmoiselta kuin kissantassut. Aivan ihana! Priima, samettinen raaka-aine on taatusti luomua. Hiukan vatsalihasta, läskiä, nahkaa ja hyvä tulee.

Uusi napa ja vatsakielekkeen dreenit

Bokserien sisään kurkkaaminen aiheuttaa epämielyttävää kipua. Vatsakielekkeestä lähtevät dreenit ovat ikävästi häpykummulla, ja virtsakatetri hankaa. Dreenien pistävän kivun lisäksi tunnen housujen liimautuvan ihooni. Mitä ihmettä?! Olenko kakannut, ja kakka on liimannut housut ihoon?

Housujen nykiminen aiheuttaa kipua, ja jotain märkää leviää lakanoille. Kopeloinnin tulokseksi selviää rikki mennyt iho ja vielä osittain puhkeamattomia vesikelloja. Olen saanut allergisen reaktion teipeistä, joilla leikkaus tms härpäkkeitä on liimailtu. Se on tosin pieni paha, muuten hyvässä lopputuloksessa. Tosin kukapa haluaisi olla joku ruiskiva visva Virpi.

Seuraavana päivänä fysioterapeutti nostaa minut ylös. En pysty ottamaan askeltakaan ilman huimausta ja tarvitsen tukea. Seison kyyryssä, sillä kaikki leikkausalueet kiristävät ja tuntuvat repeytyvän, jos vähänkin suoristan kehoani. Yritän hampaat irvessä ottaa askeleita, mutta maailma pyörii, enkä saa happea. Minut talutetaan takaisin sänkyyn, jossa happiviikset tungetaan sieraimiini. Maailma pyörii edelleen, ja olo on kuin viiksekkäällä Mikki Hiirellä merihädässä. Pyörii ja keinuu. Välillä tuntuu, että hukun.

Pitkin päivää olo pahenee. Rintasiirteen ympärillä oleva kudos alkaa turpoamaan, ja sitä tykyttää armottomasti. Joudun pyytämään lisää oksikodonia (huumaava kipulääke). Ympärilläni pyörii erikoistuvia kirurgeja ja hoitajia. Jokainen kurkkaa vähän väliä rintani vitaalitoimintoja. Kaikki vaikuttaa olevan hyvin, ja turvotus kuuluu asiaan.

Yöllä kuume nousee lisää, ja hengenahdistus lisääntyy. Tiesin, että leikkauksesta toipuminen tulee olemaan vaativaa, mutta nyt tilanne tuntui jo sietämättömälle. Katumus leikkaukseen menosta alkaa riivata. Oksettaa ja viluttaa.

Aamulla tohtorit ja proffat saapuvat kierrokselle. Minua tuijottaa noin 12 paria silmiä, joista yhden pokerinaama pettää. Hän tokaisee: "kyllä olet sairaan näköinen!". Melkein naurattaa, kun tajuan tyypin olevan pahempi sammakoiden päästelijä kuin minä. Se on mestarillinen suoritus. Mutta tottahan on, etten ole viehättävimmilläni. Kaikesta huolimatta ilmoitan voivani hiukan paremmin ondansetronin (pahoinvointilääke) ansiosta.

Kuuden hengen huoneeseen tuodaan uusi potilas. Mummo osoittautuu puheliaaksi ja ilmoittaa menevänsä kohta hommaamaan ihosiirteen. Samalla hän manailee: "tämä on jo kolmas kerta kun tulen leikkaukseen. Aina jotain on tapahtunut, ja minut on passitettu takaisin kotiin". Jaksan vastata: "kolmas kerta toden sanoo".

Ympärilläni vilske jatkuu kaiken päivää rasittavuuteen asti. Lopulta joku setä, HUS anestesialääkäri kysyy: "koska olet syönyt viimeisen kerran?" Hän älähtää ruokailulleni ja ilmoittaa, ettei sillä ole oikeastaan mitään väliä; onhan noita keinoja. Samalla minua jo kärrätään hissillä ylimmässä kerroksessa olevaan leikkaussaliin. Sali ja henkilökunta ovat kuin ihmeen kaupalla vapaana vastaanottamaan uuden potilaan, ja eihän leikkauksessakaan mene kuin tunti...

Kahdeksan tuntia myöhemmin palaan osastolleni. Siellä kääpiö tervehtii ja kertoo, että ihonsiirre-mummu on passitettu kotiin, taas. Ja mietin. Jos kolmas kerta toden sanoo, niin mummuhan ei ikinä saa siirrettään. Sori!

Kohti uutta rintaa vol 3 (välisoitto)

Hakeuduin uudelleen Töölön sairaalaan. En avoimin mielin, vaan uhkaavien vaatimusteni kanssa: "jos uusi tissi ei ilmaannu vatsakielekkeestä, niin perun leikkausaikani, mitäs siihen sanot?" Olin kärkäs, jotta tohtorinna inhoten luovuttaisi kohdallani ja kieltäytyisi rinnankorjausleikkauksesta. Samalla rinnattomuuteni siirtyisi hänen syykseen, ja minä jatkaisin uhrina proteesitissini kanssa... 

Ihana proteesitissini

"Mitä harrastat?", kysyy vino suu Töölössä ja takoo reiän puolustusmuurini. Harjoiteltuna laskettelen luikuria väittäen olevani himourheilija kaikissa lajeissa. Ajattelen sysimustien valheiden edesauttavan vaatimustani TRAM:ista (vatsakielekkeestä). Ja jos tissiä ei rakenneta vatsamakkarasta niin ei mistään muustakaan kehoni osasta. Luulisi tohtorinnan ymmärtävän, ettei urheilija voi uhrata reittään uuteen rintaan... 

Vesipisaroiden hakatessa kattoa, iloitsen, että Virpi on vaihtunut Maijaan. Hän ymmärtää tuskani tai ainakin valheeni ja pelkuruuteni. Tuhansilla sanoilla ja vatsamakkaroiden puristuksilla, hän haastaa minut: "tehdään täydellisestä makkarasta täydellinen luomurinta". En keksi enää tekosyitä, ja päätökseni myötä sisäinen rauha on saavutettu. Nyt on aika, uuden!