torstai 22. toukokuuta 2014

Ympyrä sulkeutuu

Jononpäätä hakiessani, huomasin tuijottavani orvokinsinisiin silmiin. Orvokkisilmällä oli harava olalla ja minulla pussillinen kesäkukkia. Kuulumisten vaihtaminen orvokkisilmän kanssa sai ympyrän sulkeutumaan, sillä meillä on yhteinen työpaikka. Lisäksi hän operoi rintani ja kainalon etäpesäkkeen. Ympyrä sulkeutuu: työ-rintasyöpäleikkaus-hoidot-sairausloma-työ.

Olen palannut töihin jälleen. Ensimmäiseen työpäivään heräsin keinotekoisen unen jälkeen ilman työpäivärutiineja. Seilasin makuuhuoneen, vessan ja keittiön väliä, enkä osannut päättää, mitä kannattaisi ensimmäisenä tehdä. Päädyin ruokaan, yllätys. Selasin facebookia rucolan lehtiruoti nenää kutittaen. Vaivoin sain aivastettua leivän ohi, mutta silti olin tukehtua leivänmuruun, joka meni väärään kurkkuun aiheuttaen itkettävän hinkuyskän. Yskin ja kaoin kun tubipotilas. Meikkiä olikin kiva levittää päästä pullistuneisiin, verestäviin silmiin, kun taustalla soi "It's no good" by Depeche Mode. Samalla muistin, että meikkivoide kannattaisi levittää ennen hampaiden pesua...

Aamukankeudesta huolimatta työpäivä meni iloisesti. Vastaanotto oli sydämellisempi kuin osasin odottaa. Ajoittain havahduin tuttuun työniloon, ja mietin, olinko todellakin ollut poissa miltei vuoden. Tapahtumarikkaasta vuodesta muistutti peilikuva. Peilissä tuijotti ikääntyvä mutta charmantin periksiantamaton Tintti punainen tukka pystyssä. Kyllä vaan. Alan muistuttaa sarjakuvahahmoa, sillä tukkani alkaa sojottaa. Kunhan pääsen Tintin tukkapituuteen, niin ollaan kutakuinkin identtiset.

Päivän parasta antia luonnollisesti olivat iloitsevat työkaverit sekä onnistumisen ilo. Enpä hukannut avaimia tai henkilökorttia kertaakaan. Kenties muistia tehosti huulen päälle kasvanut "muistikortti"... Voipi käydä huonosti, kun "lisämuisti" ottaa ja paranee ;)


"muistikortti Herpes"

lauantai 10. toukokuuta 2014

Liikkaa ja voikkaa

Työt lähestyy ja kunto kohenee, vai koheneeko?

Viime vuodet olen ollut enemmän tai vähemmän a) väsynyt tai b) sairas. Peruskunto on rapistunut, ja pelkkä kävely saa hengen salpautumaan. Ilman läähätystä en selviä, jos pitäisi kävellä ja jutella samaan aikaan. Tietenkään en kehtaa kieli ulkoa suusta roikkuen liikkua seurassa ja puuskuttaa suureen ääneen. Teen sen vaivihkaa kuolemaa tehden ja toivon, ettei minun tarvitse sanoa sanaakaan. Jotain on tehtävä.

Palasin ruotuun ja menin jatkamaan tauolla ollutta jäsenyyttäni LadyLinella. Polvikipu, tenniskyynärpäät ja syöpä tekivät liikunnan harrastamisesta sen verran haasteellista, että jätin liikunnan pois kokonaan. Nyt yritän parhaani, että tilanne kohenee.

Peruskuntoni on nyt kartoitettu. Päätimme kunto-ohjaajan kanssa aloittaa alusta eli lihaskunnosta ja -huollosta. Tähän lisään ystäväni ohjauksella vesijuoksun. Tarkoituksena olisi liikkua 2-4 kertaa viikossa voinnin mukaan kevyesti ja pienin askelin edeten.

Great, eh?
Viikon verran olen viettänyt "uutta" arkeani. Päätäni särkee joka päivä. Huomaan saavani päänsäryn jo siitä, että tarkistan treenikamojen olevan mukana ja lähden ulos huushollistani. Jyskytys tuntuu päässäni koko treenin ajan sekä sen jälkeen.
Tosin huomasin saavani päänsäryn jo kampaajalla käynnistäkin. Sekin tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, vaikka olinkin tyytyväinen lopputulokseen. Oli piristävää saada harmaita hiuksia täynnä olevaan kuontaloon uutta väriä.

Tällä hetkellä puntaroin: mennäkö vai eikö mennä? Päässä alkaa jyskytys heti, kun alan touhuamaan. Jos lähden salille, se olisi tällä viikolla kolmas kerta. Mielialani kohoaisi mutta päänsärky tuskin. Suoraan sanoen alkaa masentamaan ja pelottamaan töihin paluu. Siellä pitäisi jaksaa pitää lankoja käsissä kahdeksan tunnin ajan ilman virheitä. Suoraan sanottuna olen kauhuissani jaksamisestani! Toivon vain, että elämä yllättää; tällä kertaa positiivisesti!

torstai 8. toukokuuta 2014

Katsastettu

Muotopuolen katsastuksessa ei koettu suurta draama. Oireeton, kunnes katsastetaan taas eli noin kolmen kuukauden päästä.



Gammakuvaus meinasi jäädä jälleen sydämettömäksi, sillä kanyyli ei sujahtanut suosiolla arpeutuneisiin suoniin. Tilanteen pelastajaksi riensi anestesialääkäri tukka pystyssä puukengät kopisten ja tyrkkäsi neulan ykkösellä lähimpään suoneen. Ei kirvellyt enää keittosuolaliuos eikä angio, mutta käsivarsi sai uuden vanutollon ja teipin entisten seuraksi.

Lääkärin vastaanotto oli reseptillisesti yltäkylläinen. Muilta osin tunsin pientä ärtymystä, koska minut vastaanotti taas eri onkologi. Ai niin, eihän hän ollut valmis onkologi. Hän oli erikoistuva lääkäri, joten toivomani pitkä ammattikokemus ja varmuus puuttuivat. Näreissäni kuuntelin erikoistuvan kuvailemia tuntemuksia, joita hän kuvitteli minun kokevan sairauden alussa ja nyt. Hän kenties jakoi muiden syöpäpotilaiden tuntemuksia oletuksella, että jokainen potilas tuntee samoin. En innostunut ruotimaan tuntemuksiani hänelle. Vai olenko edelleen liian herkkänahkainen?

Vastaanotto jatkui yllätyksettömästi.

Minä: "Minulla on ollut tätä ihottumaa. Epäilen, että se johtuu tamoksifeenistä. Onkohan se yleistä, ja minkälaista ihottumaa se yleensä aiheuttaa?"
Erikoistuva: "Kaikenlainen ihottuma on mahdollista. Eri elämäntilanteissa ihottumaa tulee ja menee."
Minä: "Minulla on edelleen tätä närästystä. Olen käyttänyt kuurinomaisesti protonipumppuinhibiittorina Somacia, mutta närästys jatkuu aina vaan. Edellinen lääkäri oli sitä mieltä, että jatkuva närästys tulisi tutkia gastroskopialla. Mitä mieltä sinä olet?"
Erikoistuva: "Ikävä kyllä närästys kuuluu tämän sairauden haittoihin. Monelle siitä jää pysyvä haitta. Kirurgien mielestä Nexium on tehokkaampi ppi-lääke, joten määrään sitä sinulle."
Minä: "Kyljessäni on outoja kiputuntemuksia. Niitä oli jo sädehoidon aikana, mutta silloin epäiltiin, että ne johtuvat mahdollisista arpeen tulleista kiinnikkeistä. Kylkikipu ei kuitenkaan ole yksistään arven lähistössä. Pitäisikö se kuvata?"
Erikoistuva: "Kyllähän noita kiinnikkeitä voi olla pitkälläkin matkalla. Seurataan tilannetta. Seuraava kontrolli on kuitenkin jo kolmen kuukauden kuluttua."
Minä: "Millaisena näet selviytymismahdollisuuteni?"
Erikoistuva: "Tilanteesi on kerrassaan erinomainen. Tulevaisuutesi on taattu ja tulet täysin terveeksi".
Minä: "Mihin perustat näkemyksesi?"
Erikoistuva tutkii tietokoneruutua ja selaa tietojani: "Tuota, noin niinkuin, nämä labratulokset näyttävät sillälailla hyviltä. Asiasi ovat yksikertaisesi hyvällä mallilla..."

Erikoistuva ei antanut odottamaani analyysiä tai tilastollista todennäköisyyttä selviytyjistä, joiden syöpä on laatua HER2 positiivinen sekä estrogeeni että progesteroni positiivinen, gradukseltaan 3 (aggressiivinen), kiinteän kasvaimen ollessa 1,5 cm, DCIS:ää muualla rinnassa ja kainalossa yksi metastaasilöydös.

Vastaanotosta jäi käteen mielikuvituksillinen tsemppihali ja opetellut hurraa huudot normaaleihin laboratoriotuloksiin. Luonnollisesti parempi sekin kun jobinposti!!

lauantai 3. toukokuuta 2014

Sairausajan päättäjäiset

Tippaleivistä, savustetusta lohesta, modernista simasta ja juhlista; niistä oli minun vappuni tehty. Vappu osui sopivasti juhlistamaan sairausloman loppumista ja loman alkamista. Työväenjuhlan kunniaksi järkkäsin pienimuotoiset festit, luonnollisesti työporukalle. Työväelle skumppaa, siideriä, vodkaa, viiniä ja likööripehmistä!

Festivaali alkoi yhdessä hiirenkorvien ja koivun urpujen. Savustin lohta silmät vetistellen ja räkä nenästä tippuen. Hups, eritettä taisi roiskahtaa lohellekin. Ihana allergia!

Ostin viikko sitten sähkösavustimen. Tällä hetkellä uutuuden viehätys kimaltaa yhdessä uuden savupöntön. Itseasiassa alan olla jo aika pro lohen savustuksessa. Naapurit eivät ole valittaneet savustimen savupilven törähdyksistä ja pistävästä hajusta, ainakaan vielä, mutta jos riitaudumme, kenties savustettu lohi toimii tilanteeseen sopivana sovittelulahjana.

Illan mittaan Captainess Jackie Sparrow ei kävelyttänyt ketään lankulle. Kekkerit sujuivat ylensyönnin puitteissa täydessä yhteisymmärryksessä, vaikka rommi uupuikin notkuvasta pöydästä. Iltaman riemujen vakavinta antia oli vaaran tunne, että ape eksyy henkitorveen leikkikalujäppisen soidessa. Onnettomuuksilta vältyttiin, ja uudet valkoiset matot pysyivät valkoisina.

Yön tunteina Captainess asteli seurueineen elikkomarkkinoille eli paikalliseen tanssiravintolaan. Polven kestävyys tuli testattua väkijuoman voitelemilla koreografeilla. Pientä vaivautuneisuutta havaitsin paritansseissa, mutta se voitti mennen tullen viime vuoden koettelemukset. Ihana huolettomuus!

Tottumaton juhlija väsyi, ja istahdin hetkeksi. Saman tien luokseni saapui ventovieras nainen: "oletko sielunsisar?" Captainess: "tiedän kyllä Sielunveljet bändin ja tykkäänkin siitä, mutta en ole tietoinen sielunsisarista, mitä ne on? Uskonlahko?" Vieras nainen jatkoi silmää räpäyttämättä: "sinulla on syöpä, eikö olekin?" Kostyymini takaa olin alasti. Pettyneenä kuuntelin naista. Hän ei osannut selittää, miten syöpäpotilaan tunnistaa, mutta kohdallani hänen ei tarvinnut epäröidä. Kaikessa iloisuudessaan hän ripusti kaulaani serpentiiniä ja tuumasi olevansa onnellinen, että näki sielunsisaren hummaamassa. Hänellä kesti kolme vuotta päästä sinuiksi taudin kanssa, ennen ihmisten ilmoille uskaltamista. Hän oli guru, rintasyöpäselviytyjä, jota ei toinenkaan kerta lannistanut. Silmälapun nosto hänelle.

Neljän jälkeen aamuyöllä viileässä ulkoilmassa koin pientä apatiaa. Aurinko nousi, ja ulkona leijaili maaginen usva. Kävelin kimppataksikyydistä kotiovelleni pienen kasvavan paniikin vallassa. Syöpäpotilas, jonka käsi kourii taskuja ja laukkua turhaan. Etuovi pysyy lukittuna. Tuskan hiki kuivui viileässä tuulessa, sillä takaovi oli sepposen selällään. Lohta ja avoimet ovet. Sellainen on tämän syöpäpotilaan koti. Eikä tuo taida olla edes suuren suuri kalavale.