Suuren suuri nirppanokka vai allergikko?

Ätshuu, ätshuu, ätshuu, ätsuuu, ätsuuuuuh! Hyvää, pahaa, rahaa... Hyvää, pahaa. Jaa, niinpä niin, niisf niisf, trööt.

Kärsin ympärivuotisesta allergiasta ja popsin allergialääkkeitä säännöllisesti. Talvisin yritän lopettaa niiden nauttimisen tai edes vähentää, mutta oireet alkavat välittömästi uudelleen. Usein kuvittelen sen olevan alkavaa flunssaa, mutta todellisuudessa flunssa ei parannu allergialääkkeellä vai onko minulla "ässä hihassa" flunssalääkityksen suhteen... Tuskin. 

Kestoinhokki, Tilli

Maineeltani olen nirppanokka. Koskaan mikään ei käy. "Yök! Olette pilanneet ruuan tillillä. En syö!!", "Tässä leivässä on hiukan liian kova kuori, se viiltää kitalaen rikki. En syö!", "Apua, onko tässä chiliä? Liikaa pippuria... En voi syödä", "Olutta?! Hui, olen allerginen", "Pähkinöitä ja ananasta. Hmm, kielen iho on haavoilla tai huulet täynnä "botoxia"?

Ikäväkseni en ole vieraskorea ja töksäytän visiitilläni hallitsemattomasti ruokakammoistani. Tämän lisäksi haluan uuden lautasen, koska en voi syödä samalta lautaselta erimakuisia ruoka-aineita. Miten voi syödä kalakakkua ja makeaa täytekakkua/juustokakkua samalta lautaselta?! Näissä tilanteissa minulle tulee järkyttävä tunne siitä, että ruoka on pilaantunutta, koska siihen tulee sekoitus jotain epäominaista makua. Ei kait kukaan nauti "saastuneen" ruuan mausta? Tai ehkä makunystyräni vain kaipaavat ravistelua ja siedätystä kuten olen ystäviltäni ystävällismielisesti kuullut. 

Vuoden vaihteessa kokeilin taas siedätystä. Nyt en maistanut olutta, johon miltei kuolin (näinkin on käynyt), vaan yritin taas lisätä chiliä ruokaani. Chili kun on niin kovin suuressa suosiossa kaveripiirissäni. Olen kuulemma täysi nolla, kun en muka voi sitä syödä. En nähtävästi ymmärrä mitään maailman suurimmasta herkusta, joka suo suuren nautinnon makumolekyyleille. Ehkä omat nystyni ovat sen verran hienostuneet, että nautinto tulee ihan tavallisista mausteista, ja chili vain turruttaa makupäätteet. Chiliähän käytetään myös kipulääkkeenä ja psykiatrisessa sairaalassa sen käyttö on suositeltua pakkomielteisten ajatusten "katkaisuhoitona". Näin ollen uskon, että chilin ystävät ovat yksinkertaisesti kapsaisinoidiriippuvaisia masokisteja.

Ostin kuitenkin kaupasta pienen punaisen chilipalkon. Kyltissä luki "chili mieto", ja resepti ohjeisti laittamaan ruokaan puolikkaan chilipalkon. Päätin heti, etten lisää ruokaan puolikasta, vaan pienen senttimetrin pituisen siivun ilman siemeniä. Heti kun aloin käsittelemään chilipalkoa, nenäni alkoi vuotamaan. Pyyhkäisin kädelläni valuvaa nenääni ajatuksissani. Suuri virhe!! Seuraavaksi nenäni hehkui kuin tulipesä. Puuskutin. Hädin tuskin pystyin hengittämään, sillä nenäni oli tulessa.

Mieto chili ei ainoastaan polttanut nenääni. Se myös poltti sormeni. Paloitellessani sitä, sen mehua erittyi ihooni ja kynsien alle. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Tehokas käsien viileä suihkutus ei vienyt ihoreaktiota pois saati maitotuotteiden mahdollinen neutralisointi. Tunsin kärsimystä joka kerta, kun sormet edes hipasivat jotain pintaa. Yön valvoin tulisen nenän ja sormenpäiden kanssa.

Kärsimystä aiheutti myös syömäni ruoka, jossa ei ollut nimeksikään chiliä. Suun ja nielun oli vallannut polte ja kipu. Tunsin kuinka ruoka siirtyi vatsaan ja suolistoon. Kipupiste siirtyi tasaisesti peräpäähän, eikä neutralisointia tuntunut tapahtuvan. Koin kuumeista tunnetta vuorokauden. Tulipa selväksi, ettei minussa ole masokistin vikaa. Voinen kenties vain ylpeillä nirppanokkamaisuudellani ja hienostuneilla kaiken maistavilla makuhermoilla. Hikoilkaa te muut, joiden makuhermoja kutittelee vain tymäkämmät kidutteet. Nirppis on puhunut ja jatkaa valitsemallaan tiellä!