Saatana mitä linkutusta, ajattelin laivamatkalla kotiin ja katsoin vainoharhaisesti, tuijottiko jokainen omituista toispuoleista varpaisillani hipsimistä. Onneksi kaikki olivat keskittyneitä vain löytämään oman hyttinsä tai miettimään, missä tax-free on.
Hytissä paljastui taas se tosiasia, että kantapää oli poksahtanut auki kuin ylikypsä luumu ja vuotanut verta kenkään. Tietenkään hätävara-Compeedit eivät olleet mukana helpottamassa kipua ja kävelemistä. Haava ei sietänyt kosketusta, joten laivamatka ei taittunut humpaten vaan punkassa makaillen.
Kärsin jonkun sortin perinnöllisestä sarveiskerroksen paksuuntumisesta ja halkeilusta kantapäissä. Yleensä kehoitetaan välttämään raspausta ja hankaamista, mutta "sairaalloisessa" paksuuntumisessa sillä ei ole väliä, koska iho paksuuntuu joka tapauksessa normaalia nopeammin ja enemmän.
Kulutan innolla ihmeitätekeviä voiteita ja petyn joka kerta turhiin lupauksiin. Suurimmassa osassa luvataan pehmeyttä ja halkeamien ehkäisyä. Silti tilanne on joka kerta yhtä käpyinen rasvauskertojen jälkeenkin.Mainoksen uhrina ostin kalliin Schollin velvet smooth -raspiaparaatin. Sen timanttinen hiontarulla riipi innokkaasti kuivettunutta nahkaa ja lennätti sitä ilmaan valkoisena jauhona. (köh köh) Pöllytyksen jälkeen kantapää oli kuumottava ja tuntui taas piikikkäältä, sillä hionta tuntui levittävän suomut auki. Jatkohionta silotti hiukan terävintä kärkeä mutta siinä kaikki.
Silikonisukat hommasin kantapäitäni hellimään. Ne pitävät kosteuden ja pehmentävät ihoa. Tosin pehmennyksen jälkeen jalat ovat hikisen märät ja vaikutus jää lyhyeksi. "Hoidon" jälkeen jalkapohjat näyttävät normaalin taaplaajan kantapäille, mutta palautuvat nopeasti "kävyiksi". Kaupoissa ihastun sukkiin. Ihania kissakuvioita, tekstejä ja värejä, mutta ei aikaakaan kun sapelin terävät riekaleet riipivät mukavat sukat piloille, sukkahousuista puhumattakaan. Mutta mitäpä sitä ei tekisi sukkateollisuuden hyväksi. Hommaa sinäkin terävät kantapäät ;)
