Sisällä musiikki pauhaa. Samat vanhat rainat. Ulkona talitintit lentävät päättömästi välillä päin ikkunaa. Ei mitään uutta. Mitään radikaalia ei ole tapahtunut aikoihin. Viime viikolla suoneen valuivat biologinen lääke ja sytostaatti. Sopiva suonikin löytyi kerralla. Siinä sitä jännitystä kerrakseen, kun odotin taas "oloja". Samat reaktiot. Vähän väsymystä ja suu rakoilla. Ruoka maistuu hapolle ja raanavesi tulee Atlantilta. Silti syön syömisen ilosta. Mielenkiintona lähinnä puntarin kohoavat lukemat. Painoindeksin mukaan olen jo ylipainoinen. Läski, kalju ja tissipuoli. Arkea sekin.
Miltei haikeana muistelen kesän huippuhetkiä. Vatsa vääntyi solmulle, kun jännitin rintasyöpä- tai munasarjasyöpädiagnoosia. Nukuin huonosti ja haahuilin päivät pienessä maniatokkurassa. Joka päivälle oli ohjelmoituna pakollisia tutkimuksia. Aluksi hermoilin jokaista tahoa, jossa jouduttiin pistämään. Kunnon nousun sai aikaiseksi helpotus jokaisesta onnistuneesta pistokokemuksesta. Nyt pistän itseeni valkosolujen kasvutekijää tottunein ottein. Neulakammo sekä adrenaliinihuuma ovat muistoja vain.
Tänä vuonna lomamatka vaihtui kaukomatkasta kotimaankohteisiin. Ei viidakkoretkiä, eikä lentelyä. Rannalla makailun sijasta olin siteissä isotooppilabran liukuhihnalla. Hehkuin kirvelevää radioaktiivista säteilyä ja olin vaaraksi odottaville äideille ja lapsille. Eipä tule eteen kilpailevia matkakertomuksia, kun kerron CT-kuvauksessa käytetyn Joheksolin aiheuttamasta "pissat alle" -reaktiosta. Painitaan
matkakavereiden kanssa ihan eri luokassa.
Ai niin, olihan minulla miniloma täysihoidolla. Tämä kotimaankohde oli niin "must", että jätin suosiolla tippukiviluolat näkemättä. Nautin sairaalaeristyksessä naamioituneista ihmisistä ja hyvästä ruuasta. Suukipu ja ärhäkkä ihottuma pilasivat vähän tunnelmaa, mutta otin loman lepäämisen kannalta.
En tiedä, mitä radikaalia pitäisi tapahtua, että mielenkiinto sairautta tai ohjeistuksia kohtaan säilyisi. Nähtävästi venäläinen ruletti kuoleman ja elämän välillä ei riitä. Ihmettelen, miten vakava sairauskin voi muuttua arjeksi. Seuraava jännitysmomentti on viiden viikon päästä uudenlainen sytostaattisatsi. Siitä sitten niitä "oloja" bongaamaan tai nauttimaan. Ehkä huumori uudesta identiteetistä riittää, joksikin aikaa. Minusta on tullut Ulla Taalasmaa. Ainakin ulkonäöllisesti.
Miltei haikeana muistelen kesän huippuhetkiä. Vatsa vääntyi solmulle, kun jännitin rintasyöpä- tai munasarjasyöpädiagnoosia. Nukuin huonosti ja haahuilin päivät pienessä maniatokkurassa. Joka päivälle oli ohjelmoituna pakollisia tutkimuksia. Aluksi hermoilin jokaista tahoa, jossa jouduttiin pistämään. Kunnon nousun sai aikaiseksi helpotus jokaisesta onnistuneesta pistokokemuksesta. Nyt pistän itseeni valkosolujen kasvutekijää tottunein ottein. Neulakammo sekä adrenaliinihuuma ovat muistoja vain.
Tänä vuonna lomamatka vaihtui kaukomatkasta kotimaankohteisiin. Ei viidakkoretkiä, eikä lentelyä. Rannalla makailun sijasta olin siteissä isotooppilabran liukuhihnalla. Hehkuin kirvelevää radioaktiivista säteilyä ja olin vaaraksi odottaville äideille ja lapsille. Eipä tule eteen kilpailevia matkakertomuksia, kun kerron CT-kuvauksessa käytetyn Joheksolin aiheuttamasta "pissat alle" -reaktiosta. Painitaan
matkakavereiden kanssa ihan eri luokassa.
Ai niin, olihan minulla miniloma täysihoidolla. Tämä kotimaankohde oli niin "must", että jätin suosiolla tippukiviluolat näkemättä. Nautin sairaalaeristyksessä naamioituneista ihmisistä ja hyvästä ruuasta. Suukipu ja ärhäkkä ihottuma pilasivat vähän tunnelmaa, mutta otin loman lepäämisen kannalta.
En tiedä, mitä radikaalia pitäisi tapahtua, että mielenkiinto sairautta tai ohjeistuksia kohtaan säilyisi. Nähtävästi venäläinen ruletti kuoleman ja elämän välillä ei riitä. Ihmettelen, miten vakava sairauskin voi muuttua arjeksi. Seuraava jännitysmomentti on viiden viikon päästä uudenlainen sytostaattisatsi. Siitä sitten niitä "oloja" bongaamaan tai nauttimaan. Ehkä huumori uudesta identiteetistä riittää, joksikin aikaa. Minusta on tullut Ulla Taalasmaa. Ainakin ulkonäöllisesti.