Huh, mikä mammo!

Litistyy litistyy litistyy. No perkele kun ei litisty! Ja lopulta mammokundin sormikin jää puristuslevyjen väliin, ja hän syyttää minua väärän mallisista rinnoista. Kaiken lisäksi leukakin on tiellä sekä olkapää. Pepun pitäisi olla takana, mutta rinnan rottingilla. Jalat sojottavat väärässä kulmassa, ja lantio kenottaa vinossa. Asentoa haettaessa, mieleeni muistuu lääkintävahtimestarin vitsailevat sanat: "Heebo antaa sulle kunnon puristuksen!" Kaamea mammo. Poikien vittuiluako?

Random kuva netistä muistuttamaan
"ihanasta" mammosta...

Molempia rintoja särkee tuhottomasti! Ensimmäisellä kerralla, vuosi sitten, mammografiassa minua palveli mukavat tytöt, jotka osasivat käsitellä rintoja hellävaroin. Rintojeni muodossa ei ollut mitään vikaa, eikä rintojen puristuminen levyjen väliin tuntunut pahalta. Ihmettelin jopa, miksi ihmiset valittivat mammografian kauheudesta. Vaan enpä ihmettele enää. Voiko kauheus todellakin olla tekijästä kiinni?! Joka tapauksessa vähemmälläkin puristuksella se syöpä löydettiin, vaikka Heebon mielestä "tissi pahvinohueksi" oli välttämättömyys. Huh huh!

Täytyy myöntää tietämättömyyteni. Olin siinä uskossa, että leikatun rinnan alue tutkitaan ultraäänilaitteella, eikä sitä yritetäkään litistää levyjen väliin. Näin ollen yllätyin, että kudosta ja ihoa haalittiin levyjen väliin väkivalloin. Mistä lie Heebo sitä senttimetrin löysikin. Ihmeellistä, sillä koko rintakudos on poistettu?!

Keuhkojen röntgenkuvan sekä mammografian jälkeen rinnat ja kainalot ultrattiin. Kylmä geeli tuntui balsamilta kivistävissä rinnoissa. Uutiset toimivat kuitenkin parempana balsamina: "ei mitään pahanlaatuisuuteen viittaavaa". Hei hei Heebo, ja tanssin kissalanpolkkaa kohti parkkipaikkaa. Jätetään super-Sartsan lento toiselle päivälle, kun rintojen kipu loppuu ;)

Sinulle ystäväni

Cabo da Rocan huudeilla

Siellä me kaksi muskettisoturia seisottiin, Euroopan läntisimmässä pisteessä Cabo da Rocan kielekkeellä merta haistellen. Joulukuun alun päivänä vuonna 2012 ilma oli kosteudesta harmaa. Ilman takkia palelsi, ja tuuli tuiversi jonkun verran, mutta 18 metrin aaltoja ei näkynyt, tällä kertaa. Kuulemma surffaaja oli liitänyt yli 30 metrisellä aallolla samoilla seuduilla. Varsinaista hulluutta ajattelimme ja mietimme jo seuraavaa matkakohdetta...

Yhteiset matkamme päättyivät Portugaliin. Tällä hetkellä sinä makaat vaipoissa kieli paksuna keltaisesta katteesta, käpristyneenä luonnottomaan asentoon terveyskeskuksen vuodeosastolla. Osastolla, josta suunnitellaan saattohoito-osastoa, ja jonne mennään kitumaan ja kuolemaan. Sinä, jolta ei saanut puheenvuoroa, makaat hiljaa pää epämuodostuneena, etkä kohdista katsetta mihinkään. Näetkö minut? Tunnetko minut? Pystytkö ajattelemaan ja ymmärtämään, mitä ympärilläsi tapahtuu? Vai onko sinusta jäljellä vain kuori, jonka vankina olet? Kärsitkö? Koskeeko sinuun?

Hengität. Erikoiset gourmet ruokasi ovat vaihtuneet letkuvelliin, joka annostellaan peg-ruokintaletkulla. Puristat kättäni. En tiedä, onko se refleksi vai tunnistatko minut. Haluaisin ajatella, että tunnistat, ja monologini tuo piristystä kärsimykseesi. Silitän poskeasi, ja lähden apeana pois. Seuraavana yönä näen unta. Niissä sinä olet sinä. Et se mutantti, joka vuoroin hikottelee ja yskii limaa.

Menin juhliin...

Valmistauduin juhliin maaliskuussa 2013, kun äitisi soitti. Hän kertoi tyynesti ääni toivoa täynnä, että olet Töölön neurokirurgian teho-osastolla. Sinulta oli katkennut verisuoni päästä, oikealta etuaivolohkosta. Miehesi ja hänen tyttärensä löysivät sinut lyyhistyneenä oksennukseesi, ja koiranne juoksi vauhkona ympäriinsä. Järkytys on ollut suuri kaikille, myös karvatassulle.

Omalla kohdallani juhlatunnelma oli pilalla, ja mietin, lähdenkö ollenkaan juhlimaan. Miten ikäiselleni voi tapahtua mitään noin järkyttävää? Miten elämäniloa pursuava tehopakkaus voi maata yht'äkkiä hengityskoneessa?! Vastahan me oltiin varaamassa matkaa Istanbuliin. Kuoleeko, selviääkö vai jääkö avuttomaksi sänkypotilaaksi? Suurten kysymysten äärellä. Sinä, minä ja me kaikki.

Aiheeseen sopiva patsas
Sintrassa

Aivokalvon alaisen verenvuodon jälkeinen aika Töölössä näytti lupaavalta, sillä sinä kykenit syömään avustettuna. Seuraavaksi ilo vaihtui taas epätoivoon, sillä kuume ja aivopaine aiheuttivat uuden kriisin; uutta vuotoa sekä hyytymää. Aivopaine jatkoi nousuaan eikä dreenauksella ja lääkehoidolla saatu haluttua tehoa. Aivoille jouduttiin tekemään lisää tilaa avaamalla kallo, poistamalla suuri kappale luuta, joka kiinnitettäisiin takaisin paineen laskiessa.

Sinun taistelusi jatkuu yhä, ja sinua odottaa jo kahdeksas päähän kajoava operaatio, shuntin asennus. Kaikki on kohdallasi mennyt pieleen, myös edellinen shuntin asennus. Kallosta irroitettu luunpala mädäntyi. Tilalle tilattiin keinomateriaalia. Nyt sinulla on kokonainen pää, mutta sinnittelet päivittäin infektioiden kanssa. Elimistösi on vastustuskykyinen antibiooteille, eikä neurologi ole antanut toivoa paremmasta. Ihme kun elät.

Käyn katsomassa sinua vain siksi, että se soisi päivääsi vaihtelua ehkä lohtuakin. Tiedän, ettet haluaisi nykyisenkaltaista elämää, enemmin kuolisit. Ikävä kyllä sitä en voi sinulle antaa, vain jonnin joutavaa aikaani ja yhteisiä muistoja vinho verdestä ja kapakalasta. Aina en pysty käymään, sillä se sattuu liikaa. Joka kerta toivon ihmettä tapahtuvaksi, tervehtisit ja silmäsi kohdistaisivat katseensa minuun. Totuus taitaa olla, ettet koskaan kykene omatoimiseen elämään. Olen tuntenut sinut koko ikäni. Aivan kuten perheemmekin. Mitähän äitisi ajattelee? Viimeksi eilen hän tuijotti minua pitkään. Minä kävelen ja herkuttelen, sinä et enää. Hän kaikessa sydämellisyydessään ei ehkä tunne katkeruutta tai epäreiluutta. Toivon, että olisin heille lohtuna enkä ikävänä muistutuksena hyvistä, entisen terveyden päivistä. Tiedän, että olisit ollut ensimmäisenä antamassa tukeasi ja apuasi oman sairauteni kanssa. Ikävää, että itse olen lohduttoman avuton tilanteesi edessä. Kaipaan sinua ystäväni, matkaseuralaiseni. Onnea matkaan, mitä onni sinulle sitten tarkoittaakaan!

Hengailua Cascaissa

Kireät kiinnikkeet

Nyt se syöpä on levinnyt. Takuulla, ihan varmasti. Poistetun rinnan alueella, kainalossa sekä pienessä ja suuressa rintalihaksessa tuntuu jomotusta ja kirvelyä. Joka kolkassa vaikuttaa olevan patteja, kuhmuja ja arkaa helminauhaa. Nukkuminenkin sattuu vasemmalla kyljellä. Ja juuri kipu muistuttaa syövästä, sillä nimenomaan se johti minut syöpäpatin jäljille alunperinkin. Miten onkin iskostunut mieleen, että kaikki tiet ja vaivat vievät syöpään?

Onneksi rintasyöpähoitaja sijaitsee samassa hospitaalissa, joten piipahtaminen hänen luonaan on helppoa. Pelkkä juttelu parantaa huuhaa-valittajan hysteriaa, ja diagnoosikin selviää varmojen otteiden jälkeen; kireyttä ja kiinnikkeitä operoidussa rinnassa ja kainalossa.

Seuraavaksi valittaja seisoo kuvainnollisesti lakki kourassa tissihoitajan kanssa seuraavalla ovella, jossa sumplitaan sopivaa hoitoaikaa. Eikä aikaakaan kun fysioterapeutti venyttelee ja vanuttelee rintaa. Vähän pihtiotetta sieltä, ja vähän runnomista täältä.

Ulkoisesti rinnan arvesta ei näe, että minulla on kiinnikkeitä, sillä arpi näyttää siistiltä eikä ole kovinkaan paksu. Silti rinnanpoistoaluetta käsitellessä kiinnikkeet tuntuvat, eikä lihas liiku käsittelevien käsien alla sulavasti.

Rinnan kalanruototeippaus

Käsittelyn jälkeen hoitoon haettiin lisätehoa kinesioteippauksella. Tarkoituksena oli nostaa ihoa ja parantaa aineenvaihduntaa. Kenties toinen käsittelykerta riittää. Rinnan lisäksi pinkkiä sai myös kiukkuava olkapää.

Hoitomuoto ei osoittaunut menestykseksi. Kinesioteippaukset polttivat kuin kiehuva öljy. Teipin alle kehkeytyi makeita vesikelloja, joista osasta valui märkää. Vaatetuksen alle jouduin teippaamaan rasvattuja lappuja. Illat nakuilin suosiolla. Kylmä vesisuihku tuntui kirvelevältä ja kuumottavalta rikki menneessä ihossa. Ja jos ei jotain pahaa, niin jotain hyvääkin; säästyipä vettä.

Silikoniteippaus

Seuraava käsittelykerta sujui paremmin. Fysioterapeutti näytti, miten arpea tulisi hoitaa. Hän suositteli rasvauksen jälkeen poikittaista ja nipistävää arvenirroitteluliikettä. Uudeksi pehmentäväksi arpiteipiksi sain Mepiform silikoniteipin seuraavalla ohjeistuksella: "Pidä teippiä noin 12 tuntia kerrallaan ja ota arpea pehmentänyt teippi pois käsittelyn ajaksi. Käsittelyn jälkeen kiinnitä sama teippi takaisin kuivalle ja rasvattomalle iholle. Teipin kanssa voi elää normaalisti, sillä silikoniteippi pysyy myös suihkussa ja uimassa. Samaa teippiä voi käyttää esimerkiksi kolme-neljä päivää".

Neljännen käsittelykerran jälkeen uniasennot lisääntyivät. Nyt vasemmalla kyljellä köllöttely onnistuu ilman kipuilua. Voin todeta, että tälläkään kerralla tie ei viennyt syöpään, mielikuvitus kylläkin. Asiat voisivat olla huonomminkin. Arpeen olisi saattanut tulla liikakasvua tai pahimmillaan keloidi, jonka hoitomuoto onkin sitten vallan eri stoori. Hysteerikko vaikenee.

Keloidi

Puolukkapäivät

Verta!?!

Haavako? Missä? Vuotavatko peräpukamat vai kenties suolistovuoto? Tunnen syyllisyyttä, sillä olen taas sortunut tulehduskipulääkekuuriin. Olkapäätä ja operoitua rintaa särkee, ja Voltarenin ominaisuudet huomioon ottaen minulla voisi olla vuotavia divertikkeleitä. Vai voiko minulla olla antiestrogeenilääkityksestä huolimatta kuukautiset?!!

Juuri pari viikkoa sitten illakoin, etten tarvitse enää kaapissa olevia kuukautissiteitä. Omalta osaltani fertiiliys ja menkat ovat ohitse ainakin seuraavaksi viideksi vuodeksi. Kiitos tamoksifeenin, antiestrogeenin, ei tuppuja tai tulppia. Ei puolukkapäiviä!

Tarkempi tarkastelu osoitti verenvuodon lähteen. Kuukautiset tai ainakin jotain runsasta vuotoa välimaastosta. Kuuntelen lorotusta vessanpytyllä ja selaan taas tamoksifeenin haittavaikutuksia Fimean sivulta. Yleisenä haittavaikutuksena on emätinverenvuoto. Onko minulla siis normaali haittavaikutus vai jotain epänormaalia? Mistä senkin tietää?

Soitan syöpikselle. Kukaan ei vastaa. Asiakaspalvelun kautta yhdistetyt puhelut katkeavat "tuut tuut tuut" -hälyytysääneen. Tunnin soittamisen jälkeen valitan vuolaasti keskukselle paskasta palvelusta, ja hän yhdistää minut salaiseen kännykkänumeroon. Puheluun vastaa pahantuulinen naishenkilö, joka lupaa viedä puhelimen jollekin, jolla ehkä on aikaa.

Se mukava ja kokemusta uhkuva syöpähoitaja ottaa puhelun ja ilmoittaa, ettei vuoto ole normaalia. Hän hoputtaa minua menemään naistentautien poliklinikalle, ja jatkaa, että onkologi soittaa myöhemmin, osastokierron jälkeen.

Polilla sattuu olemaan se yksi über kiva ja syöpätiimellyksen hengessä mukana ollut gynekologi. Tutkimus osoittautuu kivuliaaksi. Aivan kuin minulle tehtäisi silpova ympärileikkaus. Hätääntyneeseen kiljahdukseeni saan selityksen, että limakalvoni ovat haurastuneet tamoksifeenin vaikutuksesta. Samalla mielessäni kiittelen, etten ole fillarilla liikenteessä... Hyvinä uutisina kuulen, että munasarjat ovat normaalit ja kohdunlimakalvo on paksuuntunut vain 6 millimetriä. Tutkimuksessa ei onneksi ilmene mitään poikkeavaa, mutta über kiva ilmoittaa: "jos vuoto jatkuu runsaana, seuraavana aamuna pitää suorittaa kaavinta. Siinä tapauksessa tulet heti aamusta tänne ravinnotta". Nähtyään pelästyneen ilmeeni hän lisää: "kaavinta ei ole mitään siihen verrattuna, mitä olet jo joutunut kestämään. Pikku juttu. Kaavinta kestää kymmenen minuuttia, ja se tehdään nukutuksessa".

Lepään. Verenvuoto tuntuu vähenevän, enkä mene kaavintaan vaan normaalisti töihin. Siellä vuoto alkaa taas runsaana. En tiedä, kumpi ärsyttää enemmän: jatkuva tuppujen kanssa tussaus vai onkologin oharit. Ärtymyksen keskellä muistan hoitajan puheet Zoladexista. Siis mitä, missä ja milloin?

Rintasyöpähoitaja pistää Zoladexin vatsamakkaroihin

Osastolla törmään sopivasti über kivaan. En kerro hänelle mitään vuodosta, mutta marisen onkologin soittamattomuutta. Über kiva ottaa kuuman linjan onkologille, ja lääkitykseen lisätään Zoladex.

Vaikka asiat selvisivät noinkin helposti, häpeän häikäilemättömyyttäni. Mutta itseni tuntien epäonnistuneet soittoyritykset olisivat ajaneet minut epätoivon partaalle. Onneksi edes lääkäri saa yhteyden toiseen lääkäriin pika pikaa. Tavis saa kirjeen, jos hänet on muistettu ilmoittaa jakelun saajaksi.

Kohdallani tamoksifeeni osoittautui haittavaikutuksista huolimatta lällyksi. Viiden kuukauden käytön palkaksi sain normaalia runsaammat kuukautiset. Nyt tamoksifeenin rinnalle aloitettiin gosereliini-implantti (Zoladex), jolla pyritään vähentämään seerumin estrogeenimäärää. Kuukautisten poisjääminen on tällä hetkellä tavoite ja ennustetta parantava tekijä. Implantin vaikutus alkaa näkyä kolmen viikon päästä eli uusia haittavaikutuksia odotellessa unohdan puolukat. Seuraavaksi panostan mansikka- ja mustikkapäiviin...

Rintasyöpäni on vahvasti estrogeenireseptori- sekä HER2-positiivinen

Puutarha puskista

Onpa mukavan vehreää, ajattelen ja kuuntelen kotoisaa sateen ropinaa. Samalla päivittelen, miten minusta on tullut niin innokas kitkijä ja pylly pystyssä kyykkijä. Ei olisi uskonut, sillä lapsuudenkodissani pihatöitä tehtiin kiroillen, enkä voinut sietää koko pihamaata. Pitkään ajattelin, että puutarha on esteetikkojen ja viherpiipertäjien turhake. Nyt huomaan, että se on aikaavievä ja rentouttava harrastus. Voisin jopa sanoa, että myös jatkuva ilon ja lohdun tuoja. Jopa sadesäällä on mahdollista rentoutua katoksen alla tiluksia mittaillen ja nuuhkien sateen raikastamaa ilmaa. 

vanhusten piha

Muutin nykyiseen asuntoon noin neljä vuotta sitten. Asunnon takapihan kunto kertoi välinpitämättömyydestä ja estetiikan puutteesta. Takaovesta kurkatessa näkyi muutama epämukava betonilaatta, muurahaisia, savea, rikkaruohoja ja sammalta. Piha kuitenkin huokui mahdollisuuksia uuteen haastavaan projektiin. 

Aluksi rikkaruohojen ja puutarhakasvien erottaminen tuotti vaikeuksia, mutta kun hoksasin kupletin juonen, huomasin nauttivani enemmän puutarhasta kuin sosiaalisesta elämästä. Huomasin itsessäni uusia piirteitä. Kaiken lisäksi en halunnut jäädä pihanlaitossa naapurin mummoa huonommaksi.  

Kuorin "nurmikon" (sammalikon) noin 30 senttimetrin syvyydeltä kauttaaltaan. Koko naapurusto kävi pyörittelemässä päitään ja piti minua sekopäisenä. Jatkoin touhua kaiken kesää, enkä piitannut ihmisten arvostelusta ja neuvoista. Lopulta kylvin  uuteen multakerrokseen nurmikonsiemeniä ja lannoitteita. Pettymyksekseni paksu ja vihreä ruoho pysyi poissa. Sen sijaan kuuntelin, kuinka naapuruston muksut kysyivät äideiltään: "miksi tuolla tädillä ei ole nurmikkoa?" Ihmettelyn vastapainoksi naapurin eläkeläiset kävivät jakamassa neuvojaan ja surkuttelemassa nurmikon puutetta. Heidän jälkikasvuillaan kukoisti sentään upeat vihernurmet, ja palkintopihojakin omistivat.

Sammaleen jälkeinen "nurmikko"

Seuraavanakaan kesänä nurmikkoa ei näkynyt. Rikkaruohoja kylläkin. Tiluksien katselu uudelta terassilta ei miellyttänyt silmiäni, ja petyin hortonomin taitoihini. Siinä samassa päätin tehdä massiivisen kivirinteen. Kivi lienet aina turvallinen valinta...

Peräkärry upposi useamman kerran metsätiehen, sillä kivilasti painoi järkyttävästi. Olin riipinyt ojan pohjista kuokan kanssa monta peräkärryllistä isoja kiviä, eikä loppua tuntunut näkyvän. Rinne söi kiviä kuin minä karkkia. Lopulta fysiikka ei kestänyt jatkuvaa nostelua, ja päädyin rinnekasvien istutukseen. 

Varis hörppii keskeneräisestä lähteestä sadevettä

Rinnekasvit eivät menestyneet rinteessäni. Avuliaat mummelit kantoivat takuuvarmoja taimenalkuja, turhaan. Lopulta minulla ei ollut nurmikkoa eikä nättiä rinnettäkään. Halusin kuitenkin jotain pällisteltävää. Miten olisi kauniisti soliseva suihkulähde? Tai metsäiseen pihaan metsälähde. Ei mitään pyöreää lammikkoa vaan puolikuu höystettynä mäntykiekoilla.

Lähteen kaivaminen osoittautui hankalaksi, sillä 50 senttimetrin syvyydestä löytyi rakennusajan jätteitä ja tiilejä. Savimaa oli myös junttautunut tiiviiksi kerrokseksi, mutta kaikesta huolimatta ahersin sitkeästi yötä päivää. Lähinaapurit vierailivat kaivauksia ihmettelemässä. Muutama mummo ehdotti miespuolisen avun hommaamista... Kyynärpäiden sivunastat nitisivät eikä hauislihaksen pitkän jänteen tulehdustila parantanut työnlaatua. Nyt korjailen joka kevät vinoksi jäänyttä lähdettä, kun kunnon pohjatyöt jäivät puolinaisiksi.  

Lähde osoittautui surulliseksi kuolemanloukuksi. Ajattelin, että kloorin haju pitäisi eläimet loitolla, mutta silti eräänä päivänä hätääntyneet lintuvanhemmat lauloivat surulaulua. Toisena päivänä pieni kangistunut sammakko tuijotti minua tyhjin katsein: "Murhaaja, miksi et antanut minun elää? Uhrasin elämäni turhamaisuutesi tähden!". Nyyh!

Vino kuolonloukko

Tällä hetkellä olen suhteellisen tyytyväinen pihaani. Mikään ei ole täydellistä, muttei tarvitsekaan. Piha vihannoi ja silloin tällöin joku kukka sulostuttaa väriloistollaan. Ruohon (jee) leikkaaminen suo mukavaa ruumiillista hyötyliikuntaa, ja niitetty heinä tuoksuu vahvasti kesälle. Nautin myös luonnon ja metsän läheisyydestä, sillä oravien, rusakoiden, lintujen ja kulmakunnan kissojen riitely ja toistensa kiusaaminen on jokseenkin viihdyttävää. Karvaisten kaverien lisäksi pihallani vierailee silloin tällöin ei niin mukavia tuttavuuksia. Tosin etana taitaa povata poutaa. Sitä odotellessa.