perjantai 25. heinäkuuta 2014

Sinulle ystäväni


Cabo da Rocan huudeilla
Siellä me kaksi muskettisoturia seisottiin, Euroopan läntisimmässä pisteessä Cabo da Rocan kielekkeellä merta haistellen. Joulukuun alun päivänä vuonna 2012 ilma oli kosteudesta harmaa. Ilman takkia palelsi, ja tuuli tuiversi jonkun verran, mutta 18 metrin aaltoja ei näkynyt, tällä kertaa. Kuulemma surffaaja oli liitänyt yli 30 metrisellä aallolla samoilla seuduilla. Varsinaista hulluutta ajattelimme ja mietimme jo seuraavaa matkakohdetta...

Yhteiset matkamme päättyivät Portugaliin. Tällä hetkellä sinä makaat vaipoissa kieli paksuna keltaisesta katteesta, käpristyneenä luonnottomaan asentoon terveyskeskuksen vuodeosastolla. Osastolla, josta suunnitellaan saattohoito-osastoa, ja jonne mennään kitumaan ja kuolemaan. Sinä, jolta ei saanut puheenvuoroa, makaat hiljaa pää epämuodostuneena, etkä kohdista katsetta mihinkään. Näetkö minut? Tunnetko minut? Pystytkö ajattelemaan ja ymmärtämään, mitä ympärilläsi tapahtuu? Vai onko sinusta jäljellä vain kuori, jonka vankina olet? Kärsitkö? Koskeeko sinuun?

Hengität. Erikoiset gourmet ruokasi ovat vaihtuneet letkuvelliin, joka annostellaan peg-ruokintaletkulla. Puristat kättäni. En tiedä, onko se refleksi vai tunnistatko minut. Haluaisin ajatella, että tunnistat, ja monologini tuo piristystä kärsimykseesi. Silitän poskeasi, ja lähden apeana pois. Seuraavana yönä näen unta. Niissä sinä olet sinä. Et se mutantti, joka vuoroin hikottelee ja yskii limaa.

Menin juhliin...
Valmistauduin juhliin maaliskuussa 2013, kun äitisi soitti. Hän kertoi tyynesti ääni toivoa täynnä, että olet Töölön neurokirurgian teho-osastolla. Sinulta oli katkennut verisuoni päästä, oikealta etuaivolohkosta. Miehesi ja hänen tyttärensä löysivät sinut lyyhistyneenä oksennukseesi, ja koiranne juoksi vauhkona ympäriinsä. Järkytys on ollut suuri kaikille, myös karvatassulle.

Omalla kohdallani juhlatunnelma oli pilalla, ja mietin, lähdenkö ollenkaan juhlimaan. Miten ikäiselleni voi tapahtua mitään noin järkyttävää? Miten elämäniloa pursuava tehopakkaus voi maata yht'äkkiä hengityskoneessa?! Vastahan me oltiin varaamassa matkaa Istanbuliin. Kuoleeko, selviääkö vai jääkö avuttomaksi sänkypotilaaksi? Suurten kysymysten äärellä. Sinä, minä ja me kaikki.

Aiheeseen sopiva patsas
Sintrassa
Aivokalvon alaisen verenvuodon jälkeinen aika Töölössä näytti lupaavalta, sillä sinä kykenit syömään avustettuna. Seuraavaksi ilo vaihtui taas epätoivoon, sillä kuume ja aivopaine aiheuttivat uuden kriisin; uutta vuotoa sekä hyytymää. Aivopaine jatkoi nousuaan eikä dreenauksella ja lääkehoidolla saatu haluttua tehoa. Aivoille jouduttiin tekemään lisää tilaa avaamalla kallo, poistamalla suuri kappale luuta, joka kiinnitettäisiin takaisin paineen laskiessa.

Sinun taistelusi jatkuu yhä, ja sinua odottaa jo kahdeksas päähän kajoava operaatio, shuntin asennus. Kaikki on kohdallasi mennyt pieleen, myös edellinen shuntin asennus. Kallosta irroitettu luunpala mädäntyi. Tilalle tilattiin keinomateriaalia. Nyt sinulla on kokonainen pää, mutta sinnittelet päivittäin infektioiden kanssa. Elimistösi on vastustuskykyinen antibiooteille, eikä neurologi ole antanut toivoa paremmasta. Ihme kun elät.

Käyn katsomassa sinua vain siksi, että se soisi päivääsi vaihtelua ehkä lohtuakin. Tiedän, ettet haluaisi nykyisenkaltaista elämää, enemmin kuolisit. Ikävä kyllä sitä en voi sinulle antaa, vain jonnin joutavaa aikaani ja yhteisiä muistoja vinho verdestä ja kapakalasta. Aina en pysty käymään, sillä se sattuu liikaa. Joka kerta toivon ihmettä tapahtuvaksi, tervehtisit ja silmäsi kohdistaisivat katseensa minuun. Totuus taitaa olla, ettet koskaan kykene omatoimiseen elämään. Olen tuntenut sinut koko ikäni. Aivan kuten perheemmekin. Mitähän äitisi ajattelee? Viimeksi eilen hän tuijotti minua pitkään. Minä kävelen ja herkuttelen, sinä et enää. Hän kaikessa sydämellisyydessään ei ehkä tunne katkeruutta tai epäreiluutta. Toivon, että olisin heille lohtuna enkä ikävänä muistutuksena hyvistä, entisen terveyden päivistä. Tiedän, että olisit ollut ensimmäisenä antamassa tukeasi ja apuasi oman sairauteni kanssa. Ikävää, että itse olen lohduttoman avuton tilanteesi edessä. Kaipaan sinua ystäväni, matkaseuralaiseni. Onnea matkaan, mitä onni sinulle sitten tarkoittaakaan!

Hengailua Cascaissa


6 kommenttia:

  1. Kirjoitit niin kauniisti. Kyyneleet valuvat pitkin poskiani.

    <3

    Terveisin se talitintti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua ei ollut tarkoitus itkettää muita kuin itseäni... Kiitos, että sain purkaa ahdistunutta oloani !

      Hyvä, kun talitintti on vielä messissä :)

      Poista
    2. Kyllä minä täällä visertelen...

      Poista
    3. Kiva homma. Toivottavasti korkealta sekä kovaa, ja meno sen mukaista :D

      Poista

Sarppa kiittää :D