lauantai 15. marraskuuta 2014

Tukkajuttu

Yksinäinen hius vailla seuraa
Apua, hiuksia lähtee! Tai noh, hius ja sen siivellä ikävä flashback kaljuuntumisesta.

Huh huh, mikä hysteria, kun yksi, ja tähän mennessä ainoa, irtohius valui orpona kohti suihkun viemäriä. Sydän löi turhaan extraa, sillä toista irtohiusta ei tippunut orvon seuraksi, vaikka varovasti tukkaa riuhdoinkin. Tukka on ja pysyy.
Plääh, ei mitenkään groovy

Nyt on tukkaa. Tosin en kyllä huomaa, että omistaisin sitä enemmän kuin ennen sytostaattihoitoja. Vanhat pyörteet ovat tallella ja heittävät tukkaan mutkia, mutta säkkärästä ei voida puhua. Missä on sytostaattien jälkeinen ihmetukka; se suuri jättimäinen säkkärä tukkakruunu, jota niin kovin moni on mainostanut? Jopa alopecia potilaat (hiuksettomat/karvattomat) kokevat hiusten kasvun riemun sytostaattihoitojen jälkeen koko elämän ajan jatkuneen karvattomuuden jälkeen. Taikatukka ja ihme, ainakin joillekin syöpäpotilaille.

Sinead O'Connor
Tukkataian puuttuminen saa minut tuntemaan itseni poikkeavaksi. Eikö sytostaatit purreet minuun, kun tukastakin tuli samanlainen? Tai olihan minulla harmaa laikku, mutta ehkä se olisi ilmaantunut joka tapauksessa ikääntymisen myötä. Ja olisiko minusta tullut täysin kaljua alunperinkään? Ajatin nimittäin tukkani pois karvakadon alkaessa. Ennemmin kalju kuin ohut tukka, ajattelin. Oikeastaan olin haaveillut kaljusta joskus, sillä fanitin Sinead O'Connoria. Hän näytti tosi coolilta ja rockilta miltei kaljussa kuontalossaan. Omassa munapäässäni ei ollut mitään coolia, joten tukan ilmaantuminen keväällä oli odotettu ilonaihe.

Kiva kun on tukkaa ja terve olo, mutta silti löydän nurisemisen aiheita. Tukan olemassa olo aiheuttaa omat mietinnänsä, sillä maailma on mageita tukkatyylejä pullollaan, mutta mikään ei tunnu omalta. Pitäisikö kasvattaa pitkä tukka vai ei? Hommaisinko hiuspidennykset vai tyytyisikö lyhyeen? Itsepäiset pyörteet ja liukas tukka hankaloittavat lyhyen tukan kanssa elämistä. Ei puhettakaan, että näyttäisin joskus yhtä kivalta, kun alla olevat ihanat mallit. Minkäs teet, kun söpö nuori nassu puuttu eikä tukkaa osaa laittaa. Tosiasiassa taidan olla antiswägä ja turhan valittaja.



lauantai 25. lokakuuta 2014

Itselleni hyvää

Ihana hetki. Lentokoneen moottori pörisee, ja selkä painautuu penkkiä vasten koneen kiihdyttäessä pitkin kiitorataa ja kohti pilviä. Korvat ovat lukossa, mutta takaisin paluuta ei ole, ainakaan hetkeen. Ajatus vapaudesta, jossa kaikki tuttu jää, kutkuttaa. En jää kaipaamaan mitään. En nyt vähään aikaan.

Hetken mielijohteesta lähdin hakemaan terveyttä ja hyvää mieltä Budapestin kylpylästä. Halusin aikaa itselleni omilla ehdoillani ja täysillä ilman ketään. Matka oli minun juhlani rankoille viime vuosille, jolloin en kyennyt matkustamaan. Kenties olen oppinut taas jotain. Ole rehellinen itsellesi. Mieti, mitä itse haluat. Etsi keinot toteuttaa itseäsi ja haaveitasi. Ennen kaikkea tee hyvää itsellesi muita loukkaamatta. Nauti elämästä!

Myönnetään. Olen ollut väsynyt ja ehkä jollain tasolla masentunutkin. Minkä vuoksi? Sitä en tiedä, sillä ainakin syöpäasioiden pitäisi olla reilassa. Ehkä mieltä on painanut kaiken rajoittuneisuus. Nyt fiilis on toinen. Teen vain puolta työpäivää, lepään ja urheilen. Kaiken lisäksi maailma kutsuu. 

Budapestissa palasin vielä hetkeksi kesään. Istuskelin Tonavan rannalla pikku hepenissä ja rouskuttelin aamupalapöydästä kähveltämääni omenaa, niin että posket kostuivat mehukkaista pisaroista. Samalla ihailin maisemia ja paikallista mieskauneutta. Pitkiä, tummia, hyvinpukeutuneita ja rennonnäköisiä. Komeuteen mahtui eksoottinen punatukka, Rupert Grint. Hän vaikutti yhtä eksyneeltä kuin minäkin ihmetellen Budapestin historiallista kauneutta. Hauskaa.


Suurkaupungin hälinästä pakenin keskellä Tonavaa olevalle Margaretin saarelle. Makailin ruohikolla ja annoin lämmön helliä kävelemisestä kipeitä jalkojani. Varpaissa oli useita vesikelloja, ja Compeed-laastarit olivat hankautuneet pois sukattomista jaloista. Lepäilin, unelmoin tulevista matkoista ja ihailin sinistä taivasta. 

Tamofen ja Zoladex ovat jättäneet jälkensä. Ihoni kutisee ja intiimipaikat ovat haavaiset rasvauksesta huolimatta. Terveyttä ja rentoutta etsin hotellini Gellertin kylpylästä, sillä maasta pulppuava lämmin vesi sisältää terveyttä edistäviä mineraaleja. Taivaan alla höyryävän altaan vesi pehmittikin ihoani ja rentoutti hieronnan jälkeisiä lihaksia. Kylvyn jälkeen saapui lämpö, syvä ja rauhallinen uni. Rentona ja virkeänä heräsin uutena uuden päivän elämyksiin.

Jokaiseen matkaan kuuluu kokemusten lisäksi shoppailu, muutama turistinähtävyys ja herkuttelu. Mielenkirjaani painan muistoja ja elämyksiä; arkisia tai ylellisiä, niitä pieniä elämän ihmeitä. Synkkänä päivänä kaivan kirjan, hymyilen hölmöilyilleni ja muistan lämpöisen rentouden. Yritän elää, jotta mikään unelma ei jäisi kokematta tai toteuttamatta. Joulukuussa kutsuu down under, Australia. 




lauantai 4. lokakuuta 2014

Pumpulitissi

"Tram kielekkeen käytössä on se hyvä puoli, ettei se infektoidu niin helposti..." Kuuntelin sujuvasti, kunnes puhe siirtyi ekspansioihin ja vaskulaarisiin siirteisiin. Siinä vaiheessa yhteinen kieli loppui, mutta havahduin nopeasti tuttuun läski sanaan. Kuulemma paras ja pehmoisin rinta rakentuu omasta rasvakudoksesta. Kysymys kuuluukin: mikä on painonpudotuksen ja tissirasvan sopiva suhde? Uskallanko pudottaa painoa vielä paljonkin (jos jaksan...) vai onko parempi jättää kaikki nykyinen rasvamössö, jotta sitä on tarpeeksi työstämistä varten? Ehkä ensimmäinen satsi menee piloille. Voi voi ja Biafran lapset näkevät nälkää...

Kysyin uteliaisuudestani "tavalliselta" kirurgilta rinnankorjausleikkauksesta, ja sain varsin kirurgimaisen mamboutsambou yksinpuhelun. Tietenkin asiaa kannattaisi kysyä tekevältä taholta eli plastiikkakirurgilta. Onkologi taas kauhisteli kysymystäni: "ensi vuonna sitten... aikaisintaan! Tässä tilanteessa on hyvä odottaa pari vuotta". Hänen mielestään aggressiivinen, invasiivinen syöpä saattaa hyvinkin uusiutua, ja korjausleikkaus huonontaa syövän uusiutumisen havaitsemista. Säälivä ilme ei antanut suurta toivoa. Tuokin kuvittelee selviävänsä tästä hengissä...

Korjausleikkaus on mietityttänyt minua, sillä proteesi kutittaa. Tai mistä tiedän, onko proteesi syypää epämielyttävyyteen vai kiukutteleeko sädehoidettu rinta muuten vaan. Syntipukiksi olen kuitenkin valinnut epäaidon lisäkkeen; allergikko kun olen. Samalla mietin, millaistahan elämä olisi silikonitissien kanssa? Varmaan käsi olisi rintavarustuksessa alvariinsa. Eikä todellakaan kysymys olisi itseni "viihdyttämisestä". Varmaan repisin implantit irti kynnet verillä silikonikutituksen iskiessä.

Mitä ylimääräisiin kiloihin tulee, herkuttelen taas Polly namuilla. Tosin Roosa nauhan kunniaksi pitäisi syödä Geishaa. Yksi suosikeista sekin. Kuitenkin jo kertynyt 15 kilon ylimääräinen paino on pudonnut viiden kilon verran liikunnan lisäyksellä. Vaikka makkaramaha on keventynyt, pullataikinaa roikkuu edelleen. Ehkä joskus rasvaimun jälkeen lopputilanteena voi olla tiimalasivartalo, pumpulin pehmeä tissi sekä tärkeimpänä se itsestään selvyys eli terveys!

tiistai 26. elokuuta 2014

Jalostunut helmi vai epähauska rasite?


Ilo on myöntää, että en ole täysin katkeroitunut jo vuodesta 2011 alkaneista terveyteen kohdistuvista elämän kolhuista. Luultavasti olin kasvattavan breikin tarpeessa, sillä suorituskeskeisyys ei pysähtynyt burn-outiin, clostridiumiin, epikondyliittiin eikä polvikierukan repeämään. Stoppi tuli vasta rintasyövän kohdalla. Taisin tarvita hiukan isomman kolhun pysähtyäkseni arvioimaan itseäni uudelleen ja rakentamaan uutta. Kiitos tästä! Vaikka olo on pitkälti kuin paskassa kasvaneella helmellä, elo ei tunnu täysin tummanpuhuvalta ja timantin kovalta. Elämään on tullut uudenlaista pehmeyttä.

Opetin kummitädille uuden pasianssin
Tänään, ennen niin sukulaisvastainen on kiinnostunut, miten elämä muita lähisukulaisia kohtelee. Yllättäen 80-vuotiaan kummitädin syöpä on kouraisevan yhdistävä tekijä, ja huomaan arvostavani vaivoistaan valittamatonta naista aivan uudella tavalla. Enää ikäero ei haittaa. Ikuisen nuoruuden ja trendikkyyden tavoittelu on toissijaista. Vaikka miltei 20 vuotta nuoremmat kaverini rikastuttavat elämää, tuntuu kuitenkin siltä, että omalta kohdaltani suurimmat hömpöttelyt on hömpötelty - miltei.
Jotain hömppää vielä...
Väriestejuoksu, ilman juoksua
viimeisten joukossa

Yhä useammin koen kuitenkin olevani epähauska rasite, jolla on jatkuvia erityistarpeita. Polveen koskee moni entinen hauskuus. Polvi ei kestä mukavaa joraamista, hauskoja tanssitunteja saati pitkiä kävelyjä. Ja voimakkaampi treeni aktivoi epikondyliittivaivan samantien. Minusta on tullut hauras ja rajoittunut. Yhdessä hujauksessa elämä harppasi 20 vuotta eteenpäin ja ystäväpiirini laajentui miltei tiun verran kokeneimmilla. Tosin ei lienet huono juttu, että arvostaa elämän suomaa viisautta ja näkemystä toisella tapaa.

Mikä muu on toisin? Olen löytänyt miltei parikymmentä vuotta vanhemmat siskoni (siskopuolet) uudelleen. Pienenä vierastin heitä ja heidän lapsiaan, sillä he veivät vähäisenkin huomion pois minusta. Kaipasin rakkautta ja hellyyttä, mutta kilpailevat kanssasisaret söpöine lapsineen taistelivat äidin huomiosta. Muutenkin koko sakki vaikutti turhan fiineiltä, joten viha-rakkaussuhde määritteli välejämme vuosikymmenten ajan, kunnes sairastuin.

Sisareni, Duuri ja Molli, tietävät, että sairastuessakin pidän itsepäisesti kiinni pärjäämisestä yksin. Avun pyytäminen on kertakaikkiaan hävettävää, ja avuntarjoaja saattaa saada vastaukseksi murinaa. Tämä ei kuitenkaan estänyt Duuria ja Mollia kaappaamasta pikkusiskoaan rintasyöpäleikkauksen jälkeen siskolaan toipumaan. Itse asiassa he käyttivät hyväkseen joukkovoimaa, kun olin heikoimmillani. Murr.
Kidnappauksen takana ollut pyytteetön sisarrakkaus eheytti kuitenkin eksyksissä olleen sydämeni. Sydän kenties elpyi tästä jopa niin paljon, että gammakuvauksessa se pumppasi kymmenen prosenttia paremmin kuin ennen. Yksinkertaisesti syöpäni oli parasta, mitä meille kolmelle saattoi tapahtua. Vaikka Mollikin sairastaa rintasyöpää, mieli ei ole ollut apea. Meillä on ollut vertaistuki omasta takaa, itkua ja naurua - paljon. Lisäksi heikkouden ja hölmöyden ymmärtäminen paransivat pitkän haavan. Vuoden parhaimmistoa ovat olleet yhteiset retket ja herkulliset aamupalahetket. Juuret ovat löytyneet. Olen kotona.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Huh, mikä mammo!

Litistyy litistyy litistyy. No perkele kun ei litisty! Ja lopulta mammokundin sormikin jää puristuslevyjen väliin, ja hän syyttää minua väärän mallisista rinnoista. Kaiken lisäksi leukakin on tiellä sekä olkapää. Pepun pitäisi olla takana, mutta rinnan rottingilla. Jalat sojottavat väärässä kulmassa, ja lantio kenottaa vinossa. Asentoa haettaessa, mieleeni muistuu lääkintävahtimestarin vitsailevat sanat: "Heebo antaa sulle kunnon puristuksen!" Kaamea mammo. Poikien vittuiluako?

Random kuva netistä muistuttamaan
"ihanasta" mammosta...

Molempia rintoja särkee tuhottomasti! Ensimmäisellä kerralla, vuosi sitten, mammografiassa minua palveli mukavat tytöt, jotka osasivat käsitellä rintoja hellävaroin. Rintojeni muodossa ei ollut mitään vikaa, eikä rintojen puristuminen levyjen väliin tuntunut pahalta. Ihmettelin jopa, miksi ihmiset valittivat mammografian kauheudesta. Vaan enpä ihmettele enää. Voiko kauheus todellakin olla tekijästä kiinni?! Joka tapauksessa vähemmälläkin puristuksella se syöpä löydettiin, vaikka Heebon mielestä "tissi pahvinohueksi" oli välttämättömyys. Huh huh!

Täytyy myöntää tietämättömyyteni. Olin siinä uskossa, että leikatun rinnan alue tutkitaan ultraäänilaitteella, eikä sitä yritetäkään litistää levyjen väliin. Näin ollen yllätyin, että kudosta ja ihoa haalittiin levyjen väliin väkivalloin. Mistä lie Heebo sitä senttimetrin löysikin. Ihmeellistä, sillä koko rintakudos on poistettu?!

Keuhkojen röntgenkuvan sekä mammografian jälkeen rinnat ja kainalot ultrattiin. Kylmä geeli tuntui balsamilta kivistävissä rinnoissa. Uutiset toimivat kuitenkin parempana balsamina: "ei mitään pahanlaatuisuuteen viittaavaa". Hei hei Heebo, ja tanssin kissalanpolkkaa kohti parkkipaikkaa. Jätetään super-Sartsan lento toiselle päivälle, kun rintojen kipu loppuu ;)

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Sinulle ystäväni


Cabo da Rocan huudeilla
Siellä me kaksi muskettisoturia seisottiin, Euroopan läntisimmässä pisteessä Cabo da Rocan kielekkeellä merta haistellen. Joulukuun alun päivänä vuonna 2012 ilma oli kosteudesta harmaa. Ilman takkia palelsi, ja tuuli tuiversi jonkun verran, mutta 18 metrin aaltoja ei näkynyt, tällä kertaa. Kuulemma surffaaja oli liitänyt yli 30 metrisellä aallolla samoilla seuduilla. Varsinaista hulluutta ajattelimme ja mietimme jo seuraavaa matkakohdetta...

Yhteiset matkamme päättyivät Portugaliin. Tällä hetkellä sinä makaat vaipoissa kieli paksuna keltaisesta katteesta, käpristyneenä luonnottomaan asentoon terveyskeskuksen vuodeosastolla. Osastolla, josta suunnitellaan saattohoito-osastoa, ja jonne mennään kitumaan ja kuolemaan. Sinä, jolta ei saanut puheenvuoroa, makaat hiljaa pää epämuodostuneena, etkä kohdista katsetta mihinkään. Näetkö minut? Tunnetko minut? Pystytkö ajattelemaan ja ymmärtämään, mitä ympärilläsi tapahtuu? Vai onko sinusta jäljellä vain kuori, jonka vankina olet? Kärsitkö? Koskeeko sinuun?

Hengität. Erikoiset gourmet ruokasi ovat vaihtuneet letkuvelliin, joka annostellaan peg-ruokintaletkulla. Puristat kättäni. En tiedä, onko se refleksi vai tunnistatko minut. Haluaisin ajatella, että tunnistat, ja monologini tuo piristystä kärsimykseesi. Silitän poskeasi, ja lähden apeana pois. Seuraavana yönä näen unta. Niissä sinä olet sinä. Et se mutantti, joka vuoroin hikottelee ja yskii limaa.

Menin juhliin...
Valmistauduin juhliin maaliskuussa 2013, kun äitisi soitti. Hän kertoi tyynesti ääni toivoa täynnä, että olet Töölön neurokirurgian teho-osastolla. Sinulta oli katkennut verisuoni päästä, oikealta etuaivolohkosta. Miehesi ja hänen tyttärensä löysivät sinut lyyhistyneenä oksennukseesi, ja koiranne juoksi vauhkona ympäriinsä. Järkytys on ollut suuri kaikille, myös karvatassulle.

Omalla kohdallani juhlatunnelma oli pilalla, ja mietin, lähdenkö ollenkaan juhlimaan. Miten ikäiselleni voi tapahtua mitään noin järkyttävää? Miten elämäniloa pursuava tehopakkaus voi maata yht'äkkiä hengityskoneessa?! Vastahan me oltiin varaamassa matkaa Istanbuliin. Kuoleeko, selviääkö vai jääkö avuttomaksi sänkypotilaaksi? Suurten kysymysten äärellä. Sinä, minä ja me kaikki.

Aiheeseen sopiva patsas
Sintrassa
Aivokalvon alaisen verenvuodon jälkeinen aika Töölössä näytti lupaavalta, sillä sinä kykenit syömään avustettuna. Seuraavaksi ilo vaihtui taas epätoivoon, sillä kuume ja aivopaine aiheuttivat uuden kriisin; uutta vuotoa sekä hyytymää. Aivopaine jatkoi nousuaan eikä dreenauksella ja lääkehoidolla saatu haluttua tehoa. Aivoille jouduttiin tekemään lisää tilaa avaamalla kallo, poistamalla suuri kappale luuta, joka kiinnitettäisiin takaisin paineen laskiessa.

Sinun taistelusi jatkuu yhä, ja sinua odottaa jo kahdeksas päähän kajoava operaatio, shuntin asennus. Kaikki on kohdallasi mennyt pieleen, myös edellinen shuntin asennus. Kallosta irroitettu luunpala mädäntyi. Tilalle tilattiin keinomateriaalia. Nyt sinulla on kokonainen pää, mutta sinnittelet päivittäin infektioiden kanssa. Elimistösi on vastustuskykyinen antibiooteille, eikä neurologi ole antanut toivoa paremmasta. Ihme kun elät.

Käyn katsomassa sinua vain siksi, että se soisi päivääsi vaihtelua ehkä lohtuakin. Tiedän, ettet haluaisi nykyisenkaltaista elämää, enemmin kuolisit. Ikävä kyllä sitä en voi sinulle antaa, vain jonnin joutavaa aikaani ja yhteisiä muistoja vinho verdestä ja kapakalasta. Aina en pysty käymään, sillä se sattuu liikaa. Joka kerta toivon ihmettä tapahtuvaksi, tervehtisit ja silmäsi kohdistaisivat katseensa minuun. Totuus taitaa olla, ettet koskaan kykene omatoimiseen elämään. Olen tuntenut sinut koko ikäni. Aivan kuten perheemmekin. Mitähän äitisi ajattelee? Viimeksi eilen hän tuijotti minua pitkään. Minä kävelen ja herkuttelen, sinä et enää. Hän kaikessa sydämellisyydessään ei ehkä tunne katkeruutta tai epäreiluutta. Toivon, että olisin heille lohtuna enkä ikävänä muistutuksena hyvistä, entisen terveyden päivistä. Tiedän, että olisit ollut ensimmäisenä antamassa tukeasi ja apuasi oman sairauteni kanssa. Ikävää, että itse olen lohduttoman avuton tilanteesi edessä. Kaipaan sinua ystäväni, matkaseuralaiseni. Onnea matkaan, mitä onni sinulle sitten tarkoittaakaan!

Hengailua Cascaissa


keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kireät kiinnikkeet

Nyt se syöpä on levinnyt. Takuulla, ihan varmasti. Poistetun rinnan alueella, kainalossa sekä pienessä ja suuressa rintalihaksessa tuntuu jomotusta ja kirvelyä. Joka kolkassa vaikuttaa olevan patteja, kuhmuja ja arkaa helminauhaa. Nukkuminenkin sattuu vasemmalla kyljellä. Ja juuri kipu muistuttaa syövästä, sillä nimenomaan se johti minut syöpäpatin jäljille alunperinkin. Miten onkin iskostunut mieleen, että kaikki tiet ja vaivat vievät syöpään?

Onneksi rintasyöpähoitaja sijaitsee samassa hospitaalissa, joten piipahtaminen hänen luonaan on helppoa. Pelkkä juttelu parantaa huuhaa-valittajan hysteriaa, ja diagnoosikin selviää varmojen otteiden jälkeen; kireyttä ja kiinnikkeitä operoidussa rinnassa ja kainalossa.

Seuraavaksi valittaja seisoo kuvainnollisesti lakki kourassa tissihoitajan kanssa seuraavalla ovella, jossa sumplitaan sopivaa hoitoaikaa. Eikä aikaakaan kun fysioterapeutti venyttelee ja vanuttelee rintaa. Vähän pihtiotetta sieltä, ja vähän runnomista täältä.

Ulkoisesti rinnan arvesta ei näe, että minulla on kiinnikkeitä, sillä arpi näyttää siistiltä eikä ole kovinkaan paksu. Silti rinnanpoistoaluetta käsitellessä kiinnikkeet tuntuvat, eikä lihas liiku käsittelevien käsien alla sulavasti.

Rinnan kalanruototeippaus
Käsittelyn jälkeen hoitoon haettiin lisätehoa kinesioteippauksella. Tarkoituksena oli nostaa ihoa ja parantaa aineenvaihduntaa. Kenties toinen käsittelykerta riittää. Rinnan lisäksi pinkkiä sai myös kiukkuava olkapää.

Hoitomuoto ei osoittaunut menestykseksi. Kinesioteippaukset polttivat kuin kiehuva öljy. Teipin alle kehkeytyi makeita vesikelloja, joista osasta valui märkää. Vaatetuksen alle jouduin teippaamaan rasvattuja lappuja. Illat nakuilin suosiolla. Kylmä vesisuihku tuntui kirvelevältä ja kuumottavalta rikki menneessä ihossa. Ja jos ei jotain pahaa, niin jotain hyvääkin; säästyipä vettä.

Silikoniteippaus
Seuraava käsittelykerta sujui paremmin. Fysioterapeutti näytti, miten arpea tulisi hoitaa. Hän suositteli rasvauksen jälkeen poikittaista ja nipistävää arvenirroitteluliikettä. Uudeksi pehmentäväksi arpiteipiksi sain Mepiform silikoniteipin seuraavalla ohjeistuksella: "Pidä teippiä noin 12 tuntia kerrallaan ja ota arpea pehmentänyt teippi pois käsittelyn ajaksi. Käsittelyn jälkeen kiinnitä sama teippi takaisin kuivalle ja rasvattomalle iholle. Teipin kanssa voi elää normaalisti, sillä silikoniteippi pysyy myös suihkussa ja uimassa. Samaa teippiä voi käyttää esimerkiksi kolme-neljä päivää".


Neljännen käsittelykerran jälkeen uniasennot lisääntyivät. Nyt vasemmalla kyljellä köllöttely onnistuu ilman kipuilua. Voin todeta, että tälläkään kerralla tie ei viennyt syöpään, mielikuvitus kylläkin. Asiat voisivat olla huonomminkin. Arpeen olisi saattanut tulla liikakasvua tai pahimmillaan keloidi, jonka hoitomuoto onkin sitten vallan eri stoori. Hysteerikko vaikenee.

Keloidi



sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Puolukkapäivät


Verta!?!

Haavako? Missä? Vuotavatko peräpukamat vai kenties suolistovuoto? Tunnen syyllisyyttä, sillä olen taas sortunut tulehduskipulääkekuuriin. Olkapäätä ja operoitua rintaa särkee, ja Voltarenin ominaisuudet huomioon ottaen minulla voisi olla vuotavia divertikkeleitä. Vai voiko minulla olla antiestrogeenilääkityksestä huolimatta kuukautiset?!!

Juuri pari viikkoa sitten illakoin, etten tarvitse enää kaapissa olevia kuukautissiteitä. Omalta osaltani fertiiliys ja menkat ovat ohitse ainakin seuraavaksi viideksi vuodeksi. Kiitos tamoksifeenin, antiestrogeenin, ei tuppuja tai tulppia. Ei puolukkapäiviä!

Tarkempi tarkastelu osoitti verenvuodon lähteen. Kuukautiset tai ainakin jotain runsasta vuotoa välimaastosta. Kuuntelen lorotusta vessanpytyllä ja selaan taas tamoksifeenin haittavaikutuksia Fimean sivulta. Yleisenä haittavaikutuksena on emätinverenvuoto. Onko minulla siis normaali haittavaikutus vai jotain epänormaalia? Mistä senkin tietää?

Soitan syöpikselle. Kukaan ei vastaa. Asiakaspalvelun kautta yhdistetyt puhelut katkeavat "tuut tuut tuut" -hälyytysääneen. Tunnin soittamisen jälkeen valitan vuolaasti keskukselle paskasta palvelusta, ja hän yhdistää minut salaiseen kännykkänumeroon. Puheluun vastaa pahantuulinen naishenkilö, joka lupaa viedä puhelimen jollekin, jolla ehkä on aikaa.

Se mukava ja kokemusta uhkuva syöpähoitaja ottaa puhelun ja ilmoittaa, ettei vuoto ole normaalia. Hän hoputtaa minua menemään naistentautien poliklinikalle, ja jatkaa, että onkologi soittaa myöhemmin, osastokierron jälkeen.

Polilla sattuu olemaan se yksi über kiva ja syöpätiimellyksen hengessä mukana ollut gynekologi. Tutkimus osoittautuu kivuliaaksi. Aivan kuin minulle tehtäisi silpova ympärileikkaus. Hätääntyneeseen kiljahdukseeni saan selityksen, että limakalvoni ovat haurastuneet tamoksifeenin vaikutuksesta. Samalla mielessäni kiittelen, etten ole fillarilla liikenteessä... Hyvinä uutisina kuulen, että munasarjat ovat normaalit ja kohdunlimakalvo on paksuuntunut vain 6 millimetriä. Tutkimuksessa ei onneksi ilmene mitään poikkeavaa, mutta über kiva ilmoittaa: "jos vuoto jatkuu runsaana, seuraavana aamuna pitää suorittaa kaavinta. Siinä tapauksessa tulet heti aamusta tänne ravinnotta". Nähtyään pelästyneen ilmeeni hän lisää: "kaavinta ei ole mitään siihen verrattuna, mitä olet jo joutunut kestämään. Pikku juttu. Kaavinta kestää kymmenen minuuttia, ja se tehdään nukutuksessa".

Lepään. Verenvuoto tuntuu vähenevän, enkä mene kaavintaan vaan normaalisti töihin. Siellä vuoto alkaa taas runsaana. En tiedä, kumpi ärsyttää enemmän: jatkuva tuppujen kanssa tussaus vai onkologin oharit. Ärtymyksen keskellä muistan hoitajan puheet Zoladexista. Siis mitä, missä ja milloin?
Rintasyöpähoitaja pistää Zoladexin vatsamakkaroihin

Osastolla törmään sopivasti über kivaan. En kerro hänelle mitään vuodosta, mutta marisen onkologin soittamattomuutta. Über kiva ottaa kuuman linjan onkologille, ja lääkitykseen lisätään Zoladex.

Vaikka asiat selvisivät noinkin helposti, häpeän häikäilemättömyyttäni. Mutta itseni tuntien epäonnistuneet soittoyritykset olisivat ajaneet minut epätoivon partaalle. Onneksi edes lääkäri saa yhteyden toiseen lääkäriin pika pikaa. Tavis saa kirjeen, jos hänet on muistettu ilmoittaa jakelun saajaksi.

Kohdallani tamoksifeeni osoittautui haittavaikutuksista huolimatta lällyksi. Viiden kuukauden käytön palkaksi sain normaalia runsaammat kuukautiset. Nyt tamoksifeenin rinnalle aloitettiin gosereliini-implantti (Zoladex), jolla pyritään vähentämään seerumin estrogeenimäärää. Kuukautisten poisjääminen on tällä hetkellä tavoite ja ennustetta parantava tekijä. Implantin vaikutus alkaa näkyä kolmen viikon päästä eli uusia haittavaikutuksia odotellessa unohdan puolukat. Seuraavaksi panostan mansikka- ja mustikkapäiviin...

Rintasyöpäni on vahvasti estrogeenireseptori- sekä HER2-positiivinen

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Puutarha puskista



Onpa mukavan vehreää, ajattelen ja kuuntelen kotoisaa sateen ropinaa. Samalla päivittelen, miten minusta on tullut niin innokas kitkijä ja pylly pystyssä kyykkijä. Ei olisi uskonut, sillä lapsuudenkodissani pihatöitä tehtiin kiroillen, enkä voinut sietää koko pihamaata. Pitkään ajattelin, että puutarha on esteetikkojen ja viherpiipertäjien turhake. Nyt huomaan, että se on aikaavievä ja rentouttava harrastus. Voisin jopa sanoa, että myös jatkuva ilon ja lohdun tuoja. Jopa sadesäällä on mahdollista rentoutua katoksen alla tiluksia mittaillen ja nuuhkien sateen raikastamaa ilmaa. 

vanhusten piha

Muutin nykyiseen asuntoon noin neljä vuotta sitten. Asunnon takapihan kunto kertoi välinpitämättömyydestä ja estetiikan puutteesta. Takaovesta kurkatessa näkyi muutama epämukava betonilaatta, muurahaisia, savea, rikkaruohoja ja sammalta. Piha kuitenkin huokui mahdollisuuksia uuteen haastavaan projektiin. 


Aluksi rikkaruohojen ja puutarhakasvien erottaminen tuotti vaikeuksia, mutta kun hoksasin kupletin juonen, huomasin nauttivani enemmän puutarhasta kuin sosiaalisesta elämästä. Huomasin itsessäni uusia piirteitä. Kaiken lisäksi en halunnut jäädä pihanlaitossa naapurin mummoa huonommaksi.  

Kuorin "nurmikon" (sammalikon) noin 30 senttimetrin syvyydeltä kauttaaltaan. Koko naapurusto kävi pyörittelemässä päitään ja piti minua sekopäisenä. Jatkoin touhua kaiken kesää, enkä piitannut ihmisten arvostelusta ja neuvoista. Lopulta kylvin  uuteen multakerrokseen nurmikonsiemeniä ja lannoitteita. Pettymyksekseni paksu ja vihreä ruoho pysyi poissa. Sen sijaan kuuntelin, kuinka naapuruston muksut kysyivät äideiltään: "miksi tuolla tädillä ei ole nurmikkoa?" Ihmettelyn vastapainoksi naapurin eläkeläiset kävivät jakamassa neuvojaan ja surkuttelemassa nurmikon puutetta. Heidän jälkikasvuillaan kukoisti sentään upeat vihernurmet, ja palkintopihojakin omistivat.

Sammaleen jälkeinen "nurmikko"
Seuraavanakaan kesänä nurmikkoa ei näkynyt. Rikkaruohoja kylläkin. Tiluksien katselu uudelta terassilta ei miellyttänyt silmiäni, ja petyin hortonomin taitoihini. Siinä samassa päätin tehdä massiivisen kivirinteen. Kivi lienet aina turvallinen valinta...

Peräkärry upposi useamman kerran metsätiehen, sillä kivilasti painoi järkyttävästi. Olin riipinyt ojan pohjista kuokan kanssa monta peräkärryllistä isoja kiviä, eikä loppua tuntunut näkyvän. Rinne söi kiviä kuin minä karkkia. Lopulta fysiikka ei kestänyt jatkuvaa nostelua, ja päädyin rinnekasvien istutukseen. 

Varis hörppii keskeneräisestä lähteestä sadevettä
Rinnekasvit eivät menestyneet rinteessäni. Avuliaat mummelit kantoivat takuuvarmoja taimenalkuja, turhaan. Lopulta minulla ei ollut nurmikkoa eikä nättiä rinnettäkään. Halusin kuitenkin jotain pällisteltävää. Miten olisi kauniisti soliseva suihkulähde? Tai metsäiseen pihaan metsälähde. Ei mitään pyöreää lammikkoa vaan puolikuu höystettynä mäntykiekoilla.

Lähteen kaivaminen osoittautui hankalaksi, sillä 50 senttimetrin syvyydestä löytyi rakennusajan jätteitä ja tiilejä. Savimaa oli myös junttautunut tiiviiksi kerrokseksi, mutta kaikesta huolimatta ahersin sitkeästi yötä päivää. Lähinaapurit vierailivat kaivauksia ihmettelemässä. Muutama mummo ehdotti miespuolisen avun hommaamista... Kyynärpäiden sivunastat nitisivät eikä hauislihaksen pitkän jänteen tulehdustila parantanut työnlaatua. Nyt korjailen joka kevät vinoksi jäänyttä lähdettä, kun kunnon pohjatyöt jäivät puolinaisiksi.  


Lähde osoittautui surulliseksi kuolemanloukuksi. Ajattelin, että kloorin haju pitäisi eläimet loitolla, mutta silti eräänä päivänä hätääntyneet lintuvanhemmat lauloivat surulaulua. Toisena päivänä pieni kangistunut sammakko tuijotti minua tyhjin katsein: "Murhaaja, miksi et antanut minun elää? Uhrasin elämäni turhamaisuutesi tähden!". Nyyh!

Vino kuolonloukko

Tällä hetkellä olen suhteellisen tyytyväinen pihaani. Mikään ei ole täydellistä, muttei tarvitsekaan. Piha vihannoi ja silloin tällöin joku kukka sulostuttaa väriloistollaan. Ruohon (jee) leikkaaminen suo mukavaa ruumiillista hyötyliikuntaa, ja niitetty heinä tuoksuu vahvasti kesälle. Nautin myös luonnon ja metsän läheisyydestä, sillä oravien, rusakoiden, lintujen ja kulmakunnan kissojen riitely ja toistensa kiusaaminen on jokseenkin viihdyttävää. Karvaisten kaverien lisäksi pihallani vierailee silloin tällöin ei niin mukavia tuttavuuksia. Tosin etana taitaa povata poutaa. Sitä odotellessa.








maanantai 9. kesäkuuta 2014

Saanko syyttää itseäni syövästä?

Valun syvemmälle punaisen sohvan syöveriin. Samalla naftiksi jäänyt t-paita kohoaa ylöspäin ja paljastaa selluliittisen vatsanseudun. Ahdistus iskee, sillä luen lääkärilehden katsausta estrogeenireseptori(ER)-positiivisesta rintasyövästä ja elintavoista.


Lukiessani artikkelia, ensimmäinen tunne on syyllisyys ja häpeä, sillä hormonaaliset syövät lisääntyvät kokoajan ihmisten lihavuuden ja liikunnan vähyyden takia.

Maailman syöpätutkimussäätiön (WCRF) ja Amerikan syöpäinstituutin (AICR) asiantuntijoiden tutkimusten perusteella 30-40 % syöpätapauksista voitaisiin ehkäistä asianmukaisella ravitsemuksella. Sinänsä tieto ei ole uusi ja mullistava, sillä elintapoihin ja lihavuuteen liitetään suuri joukko sairauksia, jotka voitaisiin ehkäistä liikunnalla ja oikeanlaisilla ravintotottumuksilla. Perinteiseen listaan (aikuistyypin diabetes, sappikivitauti, uniapnea, sepelvaltimotauti, kihti...) voidaan lisätä nyt elintasosyövät kuten postmenopausaalinen rintasyöpä ja eturauhassyöpä.

Postmenopausaalisten rintasyöpätapausten määrä on noussut ja nousee edelleen. Yli puolet rintasyövistä todetaan juurikin vaihdevuosi-iän ohittaneilla naisilla, ja hoito aiheuttaa mittavia kustannuksia. Hoitokustannusten nousua ja syövän esiintymistä sekä uusiutumista voisi hillitä elintapamuutoksilla. Vaikka elintapojen ohjausta ja valistusta lisättäisiin, kuinka moni oikeasti muuttaisi tottumuksiaan terveellisempään suuntaan. Kumpi painaa vaakakupissa enemmän: terveys vai päivittäiset nautinnot? Siitähän tässä pitkälti on kysymys.

Lehden katsaus ei ottanut kantaa niinkään ruuan laatuun vaan lihavuuteen, liikuntaan, alkoholiin ja rintasyöpäriskiä suojaaviin ravintotekijöihin.

Itseäni eniten yllätti rasvakudoksen tuottama estrogeenimäärä. Postmenopausaalisen naisen munasarjat tuottivat estrogeeniä vähemmän kuin rasvakudos. Ja juuri 70-80 % rintasyövistä ilmentää estrogeeni- ja progesteronireseptoreja. Lehdessä ei mainittu HER2 positiivista syöpää tai periytyvää geenimuunnosta, BRCA:a ("syöpägeeni").

Lihavuudella sekä alkoholilla on kiistaton näyttö postmenopausaaliseen rintasyöpäriskiin. Riski selittyy hormonimuutoksilla. Lihavuus lisää insuliinin, insuliinin kaltaisen kasvutekijän ja estrogeenin tuotantoa. Yksinkertaisesti; mitä enemmän estrogeenituotantoa, sitä suurempi on ER-positiivisen rintasyövän riski.

Alkoholin syöpäriskiä lisäävän vaikutuksen on arvioitu perustuvan aineenvaihduntatuotteiden kuten asetaldehydin ja happiradikaalien muodostukseen sekä rasvasolujen härskiintymiseen, jolloin hapettunut rasva ylläpitää elimistössä tulehdustilaa. Tähän liittyen on tehty havaintoja, että tulehduskipulääkkeiden käyttäjillä saattaa olla pienentynyt rintasyöpäriski. Ja summa summarum, alkoholilla on myös elimistön estrogeenitasoa nostava vaikutus.

Peter Paul Rubensin naiset
Tilastollisesti joka toinen suomalainen nainen on lihava tai ylipainoinen, ja paino nousee edelleen iän karttuessa. Itse en ole koskaan ollut lihava, paitsi nykyisin pulska ja BMI:n mukaan ylipainoinen. Puolet elämästäni olen ollut anorektisen laiha, mutta kehonkoostumus on aina ollut rasvainen ja hyperkolesteroleminen (korkea kolesteroli). Karkki ja sokeriherkut olivat ennen mieluisempia kuin ruoka. Nyt elopaino on noussut, koska pidän molemmista.

Katsauksen mukaan kokeellisissa tutkimuksissa korkea kolesterolitaso lisäsi ER-positiivista rintasyöpää. Mekanismin taustalla oli rintasyövässä ilmenevä CYP27A1-entsyymi, joka muokkaa kolesterolimolekyyliä. Tämä havainto selittää ehkä sen, miksi kolesterolilääke simvastatiinia käyttävien syövän uusiutumisen riski on pienempi.

Entä ne suojaavat tekijät? Liikunta alentaa estrogeenien ja androgeenien tasoa. Sillä on myös insuliinin eritykseen ja aineenvaihduntaan positiivinen vaikutus, jolloin ihminen laihtuu. Laihtuminen puolestaan vähentää muunmuassa rasvakudoksen tulehdusta, rasvakudosta ja samalla estrogeenitasoa. Samoja suuntauksia on havainnoitu myös diabeteslääke, metformiinilla.

Kasviestrogeenejä on tutkittu ahkerasti mahdollisen rintasyövän suojavaikutuksen takia. Yleisimpiä ovat isoflavonit (soija) ja lignaanit (pellava). Prekliinisissä malleissa soijaproteiini stimuloi rintasyövän kasvua, mutta epidemiologiset havainnot eivät tukeneet tätä, sillä osa soijan yhdisteistä lisäsi estrogeenituotantoa ja osa hillitsi sitä. Kuitenkin pellavarouheen käytöllä oli tulehdusta hillitseviä ominaisuuksia rintakudoksessa. Polyfenoleiden todettiin hillitsevän lihavuuteen liittyvää rasvakudoksen tulehdusta. Ja esimerkiksi kotimaisilla marjoilla saatiin positiivisia vaikutuksia estrogeenituotannon hillitsemiseen, kun taas sitrushedelmät jopa lisäsivät tuotantoa.

WRCF:n raportissa on annettu ravintoon ja elintapoihin liittyviä yleisiä suosituksia syöpäriskin pienentämiseksi. Suosituksena on: 
➤ pysyä hoikkana normaalipainon rajoissa
➤ liikkua riittävästi päivittäin
➤ rajoittaa energiatiheiden ruokien ja juomien käyttöä
➤ syödä pääasiassa kasvisruokia
➤ rajoittaa punaisen ja prosessoidun lihan käyttöä
➤ rajoittaa alkoholin käyttöä
➤ rajoittaa ruokasuolan ja homeisten viljojen ja palkokasvien käyttöä
➤ pyrkiä saamaan tarvittavat ravinto­aineet ravinnosta ravintolisien sijaan.

Jokainen voi itse lukea aromataasigeenin ja eksonin I.3/PII
säätelyalueesta, jos saavat kyseisen lääkärilehden käsiinsä.

Yksinkertaistettuna asiasta voi lukee lisää linkistä: Syömmekö itsellemme syövän? Lääkärilehden alkuperäisen verkkoartikkelin lukemiseen vaaditaan Fimnet tunnukset. Tosin taisin tähän oikokirjoittaa kaiken, ainakin minua kiinnostavan.

Vaikka katsaus perustui vaihdevuosi-ikäisten rintasyöpään, niin uskon, että samat mekanismit toimivat nuorempienkin ER- positiivisessa syövässä. Tosin tämän perusteella ei pidä alkaa anorektikoksi tai hihhuliksi, mutta terveet elämäntavat eivät olisi pahitteeksi, kenellekään!

Vastauksena omaan kysymykseeni: saanko syyttää itseäni syövästä, voisin vastata, että olen altistanut itseni syöpäriskille. Syöppöily ja kolesterolitauti eivät kuitenkaan välttämättä selitä HER2- ja ER-positiivista syöpääni tai mahdollista periytyvää alttiutta, sillä lähisuvussani syöpää esiintyy veljelläni, vaarillani, siskollani, tädilläni ja sedälläni. Mielestäni oleellisinta lääkärilehden katsauksessa oli elintapojen tärkeys antiestrogeenilääkityksen tehoon. Lihominen, alkoholi ja huonot ravintotottumukset heikentävät tamoksifeenin ja aromataasiestäjien tehoa.


JO toinen jäätelö tälle päivälle...


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Elämä jatkuu

Takatukkamies pyörähuollosta katsoi fillaria ja minua tupakka-aski rintataskussa ja kysyi: "ethän vain ajanut pyörällä tänne?". Ajoin tietysti löysillä pyöränkumilla, ja viiletin vilvoittavan kesätuulen tuoksussa alamäkeä tuhatta ja sataa. Jokea ylittäessä mietin vielä, pitäisikö joskus vielä hankkia se typerän näköinen turvavaruste, pyöräilykypärä. Ehkä jo tässä iässä voisi olla vastuullinen aikuinen.

Ihmettelin takatukan kommenttia. Sain saarnan pyöräni hengenvaarallisuudesta. Etupyörän mutterit olivat miltei irti ja kypäräkin puuttui. Mies päivitteli hyvää tuuriani ja suojelusenkeliä, joka nähtävästi antoi siivet.

Sillä siunaamalla hetkellä päätin ostaa pyöräilykypärän. Päähäni ei istunut mikään halpismalli, ja jouduin satsaamaan kaupan kalleimpaan sukkulahattuun. En ollut eläissäni pitänyt päässäni moista hökötystä. Miestä nauratti osaamattomuuteni. Säädöt menivät heti pieleen, eikä minulla näyttänyt olevan mitään hajua kypärälaitteen pukemisesta. Itseäni lähinnä nauratti avaruussukkulassa oleva takavalo, sillä kypärä vilkkui. Nähtävästi kypärä päässä pystyi leikkimään pyöräilevää hälyytysajoneuvoa. Kenties lisämaksusta olisi saanut myös "buu paa"-hälyytysäänen. Kaikkea ne Kiinalaiset keksii. Turvallisuus kylähulluudenkin uhalla.

Alan pikkuhiljaa olla varma, että tiimalasin hiekka saa kohdallani valua vielä jonkin aikaa, sillä selvisin taas kiperästä tilanteesta. Aikasempia tilanteita ovat olleet aseellinen ryöstö ja pahoinpitely. Kaipa se syöpäkin tähän kategoriaan mahtuu. Taidan kertakaikkisesti olla SuperSartsa. Elämä jatkuu.


torstai 22. toukokuuta 2014

Ympyrä sulkeutuu

Jononpäätä hakiessani, huomasin tuijottavani orvokinsinisiin silmiin. Orvokkisilmällä oli harava olalla ja minulla pussillinen kesäkukkia. Kuulumisten vaihtaminen orvokkisilmän kanssa sai ympyrän sulkeutumaan, sillä meillä on yhteinen työpaikka. Lisäksi hän operoi rintani ja kainalon etäpesäkkeen. Ympyrä sulkeutuu: työ-rintasyöpäleikkaus-hoidot-sairausloma-työ.

Olen palannut töihin jälleen. Ensimmäiseen työpäivään heräsin keinotekoisen unen jälkeen ilman työpäivärutiineja. Seilasin makuuhuoneen, vessan ja keittiön väliä, enkä osannut päättää, mitä kannattaisi ensimmäisenä tehdä. Päädyin ruokaan, yllätys. Selasin facebookia rucolan lehtiruoti nenää kutittaen. Vaivoin sain aivastettua leivän ohi, mutta silti olin tukehtua leivänmuruun, joka meni väärään kurkkuun aiheuttaen itkettävän hinkuyskän. Yskin ja kaoin kun tubipotilas. Meikkiä olikin kiva levittää päästä pullistuneisiin, verestäviin silmiin, kun taustalla soi "It's no good" by Depeche Mode. Samalla muistin, että meikkivoide kannattaisi levittää ennen hampaiden pesua...

Aamukankeudesta huolimatta työpäivä meni iloisesti. Vastaanotto oli sydämellisempi kuin osasin odottaa. Ajoittain havahduin tuttuun työniloon, ja mietin, olinko todellakin ollut poissa miltei vuoden. Tapahtumarikkaasta vuodesta muistutti peilikuva. Peilissä tuijotti ikääntyvä mutta charmantin periksiantamaton Tintti punainen tukka pystyssä. Kyllä vaan. Alan muistuttaa sarjakuvahahmoa, sillä tukkani alkaa sojottaa. Kunhan pääsen Tintin tukkapituuteen, niin ollaan kutakuinkin identtiset.

Päivän parasta antia luonnollisesti olivat iloitsevat työkaverit sekä onnistumisen ilo. Enpä hukannut avaimia tai henkilökorttia kertaakaan. Kenties muistia tehosti huulen päälle kasvanut "muistikortti"... Voipi käydä huonosti, kun "lisämuisti" ottaa ja paranee ;)


"muistikortti Herpes"