Elämä jatkuu

Takatukkamies pyörähuollosta katsoi fillaria ja minua tupakka-aski rintataskussa ja kysyi: "ethän vain ajanut pyörällä tänne?". Ajoin tietysti löysillä pyöränkumilla, ja viiletin vilvoittavan kesätuulen tuoksussa alamäkeä tuhatta ja sataa. Jokea ylittäessä mietin vielä, pitäisikö joskus vielä hankkia se typerän näköinen turvavaruste, pyöräilykypärä. Ehkä jo tässä iässä voisi olla vastuullinen aikuinen.

Ihmettelin takatukan kommenttia. Sain saarnan pyöräni hengenvaarallisuudesta. Etupyörän mutterit olivat miltei irti ja kypäräkin puuttui. Mies päivitteli hyvää tuuriani ja suojelusenkeliä, joka nähtävästi antoi siivet.

Sillä siunaamalla hetkellä päätin ostaa pyöräilykypärän. Päähäni ei istunut mikään halpismalli, ja jouduin satsaamaan kaupan kalleimpaan sukkulahattuun. En ollut eläissäni pitänyt päässäni moista hökötystä. Miestä nauratti osaamattomuuteni. Säädöt menivät heti pieleen, eikä minulla näyttänyt olevan mitään hajua kypärälaitteen pukemisesta. Itseäni lähinnä nauratti avaruussukkulassa oleva takavalo, sillä kypärä vilkkui. Nähtävästi kypärä päässä pystyi leikkimään pyöräilevää hälyytysajoneuvoa. Kenties lisämaksusta olisi saanut myös "buu paa"-hälyytysäänen. Kaikkea ne Kiinalaiset keksii. Turvallisuus kylähulluudenkin uhalla.

Alan pikkuhiljaa olla varma, että tiimalasin hiekka saa kohdallani valua vielä jonkin aikaa, sillä selvisin taas kiperästä tilanteesta. Aikasempia tilanteita ovat olleet aseellinen ryöstö ja pahoinpitely. Kaipa se syöpäkin tähän kategoriaan mahtuu. Taidan kertakaikkisesti olla SuperSartsa. Elämä jatkuu.