Pamfletti: nauti syöpä!

Sanalla syöpä on yleensä aina negatiivinen kaiku. Se jää suuhun pyörimään ja maistuu pelolle, alakulolle ja kitkeryydelle. Mahdollista ilosanomaa ei julisteta, koska monesti syöpä tappaa varkain kuin salametsästäjä pienen kosteasilmäisen eläimen. Ainut todellisuus on tällöin surusilmät hiipuvine unelmineen ja jäähyväisineen, mutta ennen jäähyväisiä on yllätyksellistä elämää. Se tuntuu monesti unohtuvan. "Ei se päämäärä vaan matka", pätee koko elämänkirjossa.

Voisin oikeastaan kirjoittaa vastineen rintasyöpäpotilaan oppaalle. Laatisin oppaan, joka ruokkisi mielihyvää ja kirvottaisi mielikuvitusta yli sovinnaisten rajojen. Itse asiassa kirjoittaisin pamfletin, jolla julistaisin kaikille potilaille ilosanomaa. Kehottaisin nauttimaan huomiosta ja hemmottelusta. Joulukin voi olla miltei joka päivä; siis jos rakastaa joulua, herkkuja ja lahjoja. Käskisin arvostaa hetkiä parrasvaloissa - olla stara. Tai ainakin itsearvoa voisi oppia. Suomalaiset tuntuvat olevan kovin vaatimatonta kansaa, joten positiivinen huomio tuntuu usein nololta, ja kehut ovat kiusallisia. Pelko siitä, että joku vetää tuolin jalkojen alta tukahduttaa mielihyvän, vaikka tosiasiassa meillä on täysi oikeus nauttia siitä. Olemme sen arvoisia.

Pamfletti voisi sisältää myös ylpeyttä siitä, että syöpäpotilailla on jotain, mitä muilla ei ole. Voimaa, suosiota ja elämyksiä. Julistuksen ilosanoma voisi perustua suomalaisten kansansairauteen eli kateuteen. Kateudella tuntuu olevan suuri voima, sillä monet tuijottavat vain sitä, mitä heiltä puuttuu, ja mitä naapurilla on. Tässä tilanteessa voisi näyttää pitkää nenää suosionmäärällä ja erikoisilla kokemuksilla, joita esimerkiksi etelän matkoilta ei saa. Sairastuminen on omatoiminen elämysmatka, jota rahalla ei voi ostaa. Elämyksiä ei koe kirjoista tai opi luennoilta, mutta kenties kunnon kerskailun aiheen niistä voi saada.

Kerskailu ja kilpailu kuuluvat elämään. Jotkut ovat voitontahtoisempia kun toiset. Moni haluaa yksinkertaisesti olla paras ja omassa lajissaan erikoinen. Syöpäpotilas on, totta tosiaan, erikoinen. Naapuri kantaa viikonlopuksi kotiin kossua, olutta ja tupakkaa. Potilaan pussi on kevyt, eivätkä tavisherkut kiinnosta. Ne ovat vanhanaikaisia ja ihan out. Naapurin meininki on old-school. Potilas vetää teknetiumia, joheksolia, dexaa, ondansetronia ja dekstrometorfaania. Hyvä on pössis, kun naapuri kaatuu verissäpäin saunankiukaaseen, ja potilas katsoo, kun ambulanssi kiikuttaa naapurin lasarettiin.

Joillekin syöpä vaikuttaa olevan niin musertava, että eläminen pysähtyy diagnoosiin. Ihminen lamautuu ja jää odottamaan sängynpohjalle - kenties kuolemaa vai mitä? En ole oikein päässyt selvyyteen, mitä nämä jämähtäneet ihmiset odottavat, koska elämä koko kirjossaan esiintyy nyt. Ehkä tuputan heille pamflettiani, koska minulla on missio: "totta totisesti minä sanon teille... nauti lahjoista, hemmottelusta ja huomiosta. Elä rohkeasti ja nauti syöpä!"