sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tissi

Kävin tässä taannoin kaupassa. Vastaan käveli tuttu mieshenkilö. Ensimmäiseksi hän tsekkasi etuvarustukseni. Sen jälkeen katse kohosi ylemmäs tervehdykseen. Minua nauratti niin paljon, etten älynnyt kysyä, mitä näkyy. Miettiköhän hän mahdollista muotopuoleuttani tai muuta merkkiä rintasyövästä? Rintasyöpäni on kuitenkin koko kylän tiedossa.

Ensireaktioni rinnanmenettämiseen oli kaikessa turhamaisuudessaan suru. En surrut syöpädiagnoosia niin paljoa kuin rinnan menetystä. Ensimmäisenä tuli mieleen naiseuden menetys, toispuoleisuus ja epätäydellisyys. Toiseksi mietin, istuvatko mitkään nätit vaatteeni enää päälleni. Kolmanneksi ajattelin, että tulen olemaan epäviehättävä friikki vastakkaisen sukupuolen silmissä. Jostain kumman syystä sitä haluaa tuntea itsensä ulkoisesti viehättäväksi ja haluttavaksi kaikesta huolimatta.

Sain silikoniproteesini viime viikolla. Sitä ennen olin pitänyt ensiliivejä ja pumpulitissiä. Mieleeni ei edes juolahtanut olla ilman liivejä, vaikka pumpulitissi olikin aika hassu. Välillä liivi hilasi pumpulit keskelle rintakehää, jolloin näytin miltei kolmitissiseltä. Ja aina kun ihmisten silmät välttivät, revin rintapumpuleita keskeltä sivummalle.

Proteesia varten piti varata aika syöpäyhdistykseltä, josta proteesin sai ilmaiseksi maksusitoumusta vastaan. Yhdistyksen täti päivitteli ensiliivejäni ja kertoi, että keskussairaalan potilaat eivät ensiliivejä saa?! Onneksi olin aluesairaalan potilas, sillä liivit antoivat ensikosketuksen kohti normaalia arkea. Proteesin saa kuitenkin vasta, kun haava on kunnolla parantunut eli aikaisintaan noin kuukauden kuluttua leikkauksesta.

Minulla oli omat epäilyni proteesin sopivuudesta, vaikkakaan en tiennyt, mitä odottaa. Kuvittelin, että saan jonkun muovisen häkkyrän, joka todellakin näyttää halvan humoristiselta tekotissiltä. Hämmästyksekseni liivejä ja proteeseja oli hyllykaupalla. Olinkin proteesitaivaassa. Mukavia käteensopivia löllöjä, painavia ja hytkyviä silikoneja. Arvasin jo etukäteen, että tavismalli ei kävisi minulle. Eli juuri se malli liivistä, johon maksusitoumus yleensä on. Rintavarustukseni vaati paremman, hierovan proteesin ja istuvammat liivit. Lähdin proteesitaivaasta kera hierovan luksusmallin ja paremman ryhdin. Tietoisku: rinnanpoisto aiheuttaa huonoa, toispuoleista ryhtiä pitkällä tähtäimellä ilman proteesia.

Hiukan säälinsekaisin mielin ajattelen miehiä ja meitä naisia. Jokainen nainen tietää, että miehet tykkäävät tisseistä. Yleistettynä; mitä isommat, sen paremmat. Näin ainakin kauneusihanteet rummuttavat mediassa. Osa hamekansasta uskoo ja tottelee. Siksi varmaan moni mies kauhaisee tyhjää ravintolaillan jälkeisillä jatkoilla, kun paikan isotissimmän povesta löytyykin ylimääräistä täytettä tai kunnolla topattujen push-up-liivien sisältä roikkuvaa nahkaa. Ehkä me tytötkin palaamme joskus markkinoille; minä, luomu ja silikoni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sarppa kiittää :D