Hammaslääkärissä

"Kauheaa!", kiljahtaa hammaslääkäri katsoessaan suuhuni ja mumisee edelleen karies ykkösestä ja nelosesta ja haljenneista hampaista. Kidutuksen päätteeksi herra hammaslääkäri näyttää tulistuneena korjauslistaa: 10 reikää, haljenneita hampaita, lohjenneita paikkoja, hammaskiveä, poskenihoa hankaavia viisaudenhampaita ja purentavika. Samalla hän kääntyy huokaisten tietokoneen puoleen ja alkaa etsiä vapaita vastaanottoaikoja. Tulee pitkä hoitovuosi.

Pelkään hammaslääkärissä käyntiä. Pienenä purin kiukkuisena tutkimuspeilin rikki ja kapinoin hampaiden pesua vastaan. Karkkia piti saada, mutta hammaspeikkoa en silti pelännyt. Nyt kaduttaa, koska hammaspeikko on ollut erittäin ahkerana. Paikattuja hampaita on siellä täällä, ja sekaan mahtuu muutama juurihoidettu hammas.

Hammaslääkäripelkoni alkoi vertatihkuvista kauhutapahtumista. Maitohampaani olivat juurtuneet nähtävästi takaraivoon asti, sillä niitä revittiin kymmenien sormien voimalla rautahampaiden tieltä. Vielä seuraavanakin aamuna kylvin ikenistä vuotavasta veressä. Eikä aikaakaan kun verenpaisumus täytti jälleen suuni, sillä korvia riipivä vinkupora osui kieleeni. Lopulta poranterä irtosi ja jäi kiinni takahampaideni väliin. Taas oli vastaanottohuoneessa säpinää.

Verilöylyjen jälkeen hammaslääkäripelkoa ei ole lieventänyt myöskään lääkärien puudutustaidot. Jostain kumman syystä hammasjuuren sijasta huuleni, poskeni, korvani, nenäni sekä silmäni puutuvat, ja hammasta operoitaessa sätkyn tuolissa hermoja vihlovasta kivusta selkä kaarella rystyset valkoisena tuolia puristaen. Ja kerran hammaslääkäritär yritti tukehduttaa minut isoilla tisseillään. Yritä siinä sitten huutaa mitään, kun suu on täynnä tavaraa...

Hammaslääkäripelko jalostui tuosta vielä sen verran, että aloin aikuisiällä saada paniikkikohtauksia hammaslääkärin kalsealla tuolilla. Ajattelin päästä pelostani, ja hakeuduin hammaslääkärille, jossa koko suunhoito tehtiin kevyessä nukutuksessa. Nukutuskaan ei poistanut kauhua. Lopetin hengittämisen, eikä lekuri saanut minua aineillaan tajuttomaksi. Lopulta lähdin hammaslääkäristä lähete kourassa, lähete psykiatrille.

Noista ajoista on tapahtunut hiukan edistystä. Kiitos siitä kuuluu syöpään kuolleelle luottohammaslääkärille, joka osasi käsitellä pelkopotilaita. Tällä hetkellä luotettava hoitosuhde puuttuu. Viimeksi kävin hammaslääkärissä vajaa kaksi vuotta sitten ennen rintasyöpäleikkausta, jolloin reikiä oli yksi sekä lohjennut paikka.

Mitä on tapahtunut vajaassa kahdessa vuodessa? Oksentelua ja syöpähoitoja. Se kuulemma riittää. Hammasluuta suojaava kiille on mennyt menojaan. Sitäpaitsi nirskutan ja narskutan hermoheikkona hampaitani niin, että hampaissa on teräviä kulmia. Nähtävästi syöpäilyn pitkäaikaisvaikutukset näkyvät monella eri terveydensaralla. Parasta ottaa vaan rassi käteen ja mennä hammaspesulle.

Urlaub in Schweiz

Kabiinikoppero kuudelle hengelle nytkähti etukenossa tiukkaan vauhtiin, ja muutama turisti kirkaisi kimeästi pelästyksestä. Näytti kuin hissi sinkoaisi matkustajat suoraan katapulttina kohti äkkijyrkkää vuorenseinämää. Sitten vauhti tasaantui, ja hissi kulki keikkuen kohti korkeuksia. Keikkuminen ja suljettu tila saivat minut pahoinvoivaksi. Olin hetkessä merisairas ja kuuro kabiinin sivuuttaessa jättimäiset kuusten latvat. Terävät lumihuiput lähenivät mitä korkeammalle vaappuva hissi kapusi. Huippua, kirjaimellisesti!

Lähdin lomalle Sveitsin Alpeille, vaikka oikean jalan polvikierukka on vaivannut yli kaksi kuukautta. Polvi turpoaa rasituksessa, ja jokainen askel tuntuu piikkinä polven lumpiossa. Polvea särkee. Magneettikuvassa näkyi polvikierukan repeämä kuten vasemmassakin jalassa. Tällä kertaa se kuulemma parantuisi jumppaamalla, mutta toistaiseksi en huomaa edistystä. Mutta loma on lomaa. Mukaan pakkasin tukun särkylääkkeitä ja metritolkulla sidettä sekä kylmäpakkauksen.

Zürich näytti sateesta huolimatta kivalta kaupungilta. Vanhannäköisiä rakennuksia molemmin puolin jokea, joka virtasi vuolaasti pintaveden kieppuessa hurjasti. Sveitsin teollisuustuote, kello, näkyi katukuvassa, sillä kellotapuleita oli säännöllisin välein kertomassa tarinaa: aika rientää, elä nyt, älä tulevaisuudessa!

Minä, polvi ja sateenvarjo emme tykänneet sateesta. Polvi kiukutteli, ja sateenvarjo räpsähti kiinni, jättäen minut hölmistyneenä varjon sisään. Kanssakulkijat alkoivat naureskellen pulista saksaksi jotain. Korjatessani varjoa, varsi irtosi varjo-osasta. Se oli selvääkin selvempi merkki vaihtaa maisemaa kohti enkelivuorta, Engelbergiä.

Titliksen yli 3200 metrin huippu tuijotti uhkaavasti Engelbergin laaksoa, joka oli kauttaaltaan piiritetty lumisilla vuorenhuipuilla. Vaikka lumivyöry tuntui auringonpaisteessa mahdolliselle, lähelle Titliksen huippua oli päästävä. Kysellessäni hiihtohissin hintaa, hölmistyin. Ylöspääsyn kertahinnaksi tulisi yli 60 euroa ilman alennuskortteja. Varsinainen eliittivuori.

Lasketteleville ja polvivammaisellekin siirtyminen vuorille oli tehty helpoksi. Kylässä kulki ilmaisia busseja, ja meidän vuokra-asuntomme sijaitsi liki Titliksen/Trübseen hiihtohissiä. Minä siirryin liikuntaa vieroksuen hissillä Trübseehen (1800 m), jossa kulkuväline vaihtui isompaan ja vakaampaan rotaatiohissiin. Hissi pyöri noustessaan hitaasti näyttäen jokaisen kolkan eri mallisista jyrkänteistä, piikkimäisistä huipuista, kallionkielekkeistä ja jäätiköstä. Eli valloitin huipun aika helposti ilman hikipisaroita.

Pakko myöntää, että huipulla tuulee. Tuuli oli nakata pipon päästä mennessäni vuoren reunalle ihmettelemään näkymää. Samalla pakkasluminietos imaisi minut sisäänsä, ja viileys levisi tasaisesti housujen ja lämpökerraston läpi. Ensimmäinen reaktio: "näkikö kukaan", osoittatui aiheellisesti noloudeksi, sillä en päässyt omin avuin ylös. Polvivamma ei antanut armoa, ja jouduin nöyrästi pyytämään apua käsiä viuhtoen. Vaikka loman leppoisuus ja alppi-ilma olivat hellineet polvea, nyt sitä kivisti senkin edestä. Onneksi napakka tuuli ja kaunis näkymä pyyhkivät murheellisen kivun pois ja siirryin turvallisesti sisätiloihin siemailemaan Apfelweinea ja nauttimaan maisemasta.

Jälleen yksi haave on toteutettu. Alpit, check. Olen visusti päättänyt ettei enää jossitteluja, eikä aikailuja. Seuraavasta päivästä ei voi tietää. Sairasvuoteella on turha katua menetettyjä hetkiä ja täyttämättä jääneitä unelmia. Oikeaa hetkeä, aikaa tuskin tulee. Se hetki on nyt ja tässä!

Lucernen järvi