Hammaslääkärissä

"Kauheaa!", kiljahtaa hammaslääkäri katsoessaan suuhuni ja mumisee edelleen karies ykkösestä ja nelosesta ja haljenneista hampaista. Kidutuksen päätteeksi herra hammaslääkäri näyttää tulistuneena korjauslistaa: 10 reikää, haljenneita hampaita, lohjenneita paikkoja, hammaskiveä, poskenihoa hankaavia viisaudenhampaita ja purentavika. Samalla hän kääntyy huokaisten tietokoneen puoleen ja alkaa etsiä vapaita vastaanottoaikoja. Tulee pitkä hoitovuosi.

Pelkään hammaslääkärissä käyntiä. Pienenä purin kiukkuisena tutkimuspeilin rikki ja kapinoin hampaiden pesua vastaan. Karkkia piti saada, mutta hammaspeikkoa en silti pelännyt. Nyt kaduttaa, koska hammaspeikko on ollut erittäin ahkerana. Paikattuja hampaita on siellä täällä, ja sekaan mahtuu muutama juurihoidettu hammas.

Hammaslääkäripelkoni alkoi vertatihkuvista kauhutapahtumista. Maitohampaani olivat juurtuneet nähtävästi takaraivoon asti, sillä niitä revittiin kymmenien sormien voimalla rautahampaiden tieltä. Vielä seuraavanakin aamuna kylvin ikenistä vuotavasta veressä. Eikä aikaakaan kun verenpaisumus täytti jälleen suuni, sillä korvia riipivä vinkupora osui kieleeni. Lopulta poranterä irtosi ja jäi kiinni takahampaideni väliin. Taas oli vastaanottohuoneessa säpinää.

Verilöylyjen jälkeen hammaslääkäripelkoa ei ole lieventänyt myöskään lääkärien puudutustaidot. Jostain kumman syystä hammasjuuren sijasta huuleni, poskeni, korvani, nenäni sekä silmäni puutuvat, ja hammasta operoitaessa sätkyn tuolissa hermoja vihlovasta kivusta selkä kaarella rystyset valkoisena tuolia puristaen. Ja kerran hammaslääkäritär yritti tukehduttaa minut isoilla tisseillään. Yritä siinä sitten huutaa mitään, kun suu on täynnä tavaraa...

Hammaslääkäripelko jalostui tuosta vielä sen verran, että aloin aikuisiällä saada paniikkikohtauksia hammaslääkärin kalsealla tuolilla. Ajattelin päästä pelostani, ja hakeuduin hammaslääkärille, jossa koko suunhoito tehtiin kevyessä nukutuksessa. Nukutuskaan ei poistanut kauhua. Lopetin hengittämisen, eikä lekuri saanut minua aineillaan tajuttomaksi. Lopulta lähdin hammaslääkäristä lähete kourassa, lähete psykiatrille.

Noista ajoista on tapahtunut hiukan edistystä. Kiitos siitä kuuluu syöpään kuolleelle luottohammaslääkärille, joka osasi käsitellä pelkopotilaita. Tällä hetkellä luotettava hoitosuhde puuttuu. Viimeksi kävin hammaslääkärissä vajaa kaksi vuotta sitten ennen rintasyöpäleikkausta, jolloin reikiä oli yksi sekä lohjennut paikka.

Mitä on tapahtunut vajaassa kahdessa vuodessa? Oksentelua ja syöpähoitoja. Se kuulemma riittää. Hammasluuta suojaava kiille on mennyt menojaan. Sitäpaitsi nirskutan ja narskutan hermoheikkona hampaitani niin, että hampaissa on teräviä kulmia. Nähtävästi syöpäilyn pitkäaikaisvaikutukset näkyvät monella eri terveydensaralla. Parasta ottaa vaan rassi käteen ja mennä hammaspesulle.