Liikkaa ja voikkaa

Työt lähestyy ja kunto kohenee, vai koheneeko?

Viime vuodet olen ollut enemmän tai vähemmän a) väsynyt tai b) sairas. Peruskunto on rapistunut, ja pelkkä kävely saa hengen salpautumaan. Ilman läähätystä en selviä, jos pitäisi kävellä ja jutella samaan aikaan. Tietenkään en kehtaa kieli ulkoa suusta roikkuen liikkua seurassa ja puuskuttaa suureen ääneen. Teen sen vaivihkaa kuolemaa tehden ja toivon, ettei minun tarvitse sanoa sanaakaan. Jotain on tehtävä.

Palasin ruotuun ja menin jatkamaan tauolla ollutta jäsenyyttäni LadyLinella. Polvikipu, tenniskyynärpäät ja syöpä tekivät liikunnan harrastamisesta sen verran haasteellista, että jätin liikunnan pois kokonaan. Nyt yritän parhaani, että tilanne kohenee.

Peruskuntoni on nyt kartoitettu. Päätimme kunto-ohjaajan kanssa aloittaa alusta eli lihaskunnosta ja -huollosta. Tähän lisään ystäväni ohjauksella vesijuoksun. Tarkoituksena olisi liikkua 2-4 kertaa viikossa voinnin mukaan kevyesti ja pienin askelin edeten.

Great, eh?

Viikon verran olen viettänyt "uutta" arkeani. Päätäni särkee joka päivä. Huomaan saavani päänsäryn jo siitä, että tarkistan treenikamojen olevan mukana ja lähden ulos huushollistani. Jyskytys tuntuu päässäni koko treenin ajan sekä sen jälkeen.
Tosin huomasin saavani päänsäryn jo kampaajalla käynnistäkin. Sekin tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, vaikka olinkin tyytyväinen lopputulokseen. Oli piristävää saada harmaita hiuksia täynnä olevaan kuontaloon uutta väriä.

Tällä hetkellä puntaroin: mennäkö vai eikö mennä? Päässä alkaa jyskytys heti, kun alan touhuamaan. Jos lähden salille, se olisi tällä viikolla kolmas kerta. Mielialani kohoaisi mutta päänsärky tuskin. Suoraan sanoen alkaa masentamaan ja pelottamaan töihin paluu. Siellä pitäisi jaksaa pitää lankoja käsissä kahdeksan tunnin ajan ilman virheitä. Suoraan sanottuna olen kauhuissani jaksamisestani! Toivon vain, että elämä yllättää; tällä kertaa positiivisesti!