Korvatulpat - ajatusten hiljentäjät

Kaiken piti olla täydellistä. Juuri tuuletettu makuuhuone, joka huokui raikkautta ja unettavaa happea. Pimennysverhot, jotka estivät pienenkin valonsäteen kuu-ukolta ja herra Jupiterin loisteelta. Näiden lisäksi herkullinen iltapala ja puhtaat valkoiset lakanat. Kyllä unen pitäisi tulla!

John Anster Fitzgerald "The stuff that dreams are made of"

Väsymys oli painanut silmäluomiani koko illan, mutta olin sinnitellyt vielä hetken ja pidentänyt nautintoa päästä kääriytymään peittomajaani. Huokasin syvään pienessä turvallisessa käärössäni, ja jäin odottamaan rentouttavia lihasnykäyksiä ja -loikkia, jotka normaalisti pudottivat minut höyhensaarille.

Tällä kertaa minussa ei ollut sätkynuken vikaa. Peitto tuntui tyhmältä, tuli kuumakin ja verhossakin oli joku millimetrin rako, josta tunkeutui sisään pieni harmaa viiru. Heti kun yritin sulkea silmäni, ajatukseni alkoivat rientää. Näin valonvälähdyksiä. Aivan kuin joku olisi ottanut minusta kuvia salamavalolla. Avasin silmät, mutta huoneessa ei ollut muuta kuin harmaa viiru ja kultani tasainen hengitys.

Uusi yritys. Mietin seuraavan päivän ruokaa, ja millainen työpäivä olisi tulossa. Niin ja ennen kaikkea, oliko se herätyskello herättämässä. Samalla aloin elää sitä päivää uudelleen. Analysoin ihmisten sanomisia ja ilmeitä. Huomasin ajattelevani, että taisin sittenkin taas epäonnistua, ja mitähän se yksikin tyyppi ajatteli. Tuskin mitään hyvää ainakaan! Piinaavat mietteet tuntuivat kulkevan kokoajan samaa rataa, eikä nukkumattia kuulunut. Mutta onneksi minulla oli tähän salainen ase - korvatulpat, nuo autuaan unen apulaiset.

Muotoillut ovat minusta parhaat laadultaan
 ja säilyttävät laajenemiskykynsä pidempään

Hapuilin pimeässä yöpöydänlaatikkoa. Sen löytäessäni yritin käsikopelolla tunnustella korvatulppien sijaintia. Käteni osui kuitenkin yöpöydällä olevaan puhelimeen ja voidetuubiin, jotka tippuivat hirveällä ryminällä lattialle. Pidätin hengitystäni ja mietin, olinko herättänyt kaikki muut ja saanko itsekään enää unta pelästykseltäni. Hetken päästä löysin käytetyt, korvavahaiset korvatulpat, jotka olivat hieman jo menettäneet muotoaan. En välittänyt pienistä muotovirheistä, vaan muotoilin sormillani tulpista tylpät ja kapeat, jotka oli helppo sujauttaa miltei aivomassaan asti. Mitä syvemmälle, sen parempi, ainakin äänellisesti.

Odottelin korvatulppien vaikutusta. Korvakäytävässä ne kutittivat laajentuessaan. Jokaisen pienen tuntemuksen jälkeen ulkopuolinen melu hiipui, ja sisäinen suhina koventui. Lopulta en kuullut muuta kuin kohinaa, suhinaa ja äänettömyyttä. Keskityin hiljaisuuteen, joka vei oravanpyörässä kulkevat ajatukset. Täydellinen tyyneys, lepo - uni!

Aamu. Olin korvatulpillani eristänyt ulkopuoliset äänet ja nukuin ajattomuudessa, mutta havahduin huomaamaan, että harmaa viiru oli vaaleampi kuin aiemmin. Kello ei ollut vielä pärissyt. Vai oliko? Kyllä, mutta turhaan! Harmonian tilalle saapui hetkessä pakokauhu ja kiire. Äkkiherätys nosti stressihormonin huippuunsa, ja kiireen tuntu siivitti koko päivää. Kohta saapuu ilta, ja rakkaat likaiset korvatulppani odottavat ;)