Elämäni haasteisiin omat verkkonsa ovat heittäneet Kela, Keva, Erko, Mol, sossutäti ja Tes. Kaikkien edellä mainittujen rooli sairastamiseen on selvinnyt minulle kantapään kautta, sillä olen joutunut perehtymään sairastamisesta aiheutuneeseen ansionmenetykseen. Pääosaa mollivoittoisessa parodiassa on esittänyt vammojen ohella Kela, jossa palvelu on yksinkertaisesti liian hyvää. Joka kerta kun olen Kelassa käynyt, eli usein, palvelu on ollut moitteetonta. Minulle on väännetty asioita rautalangasta, ja monesti olen kokenut mahtavia ahaa-elämyksiä. Kaikesta erinomaisuudestaan huolimatta, palvelu on kaitsevaa. Huomasin, että liika paapominen vei minut sivuraiteille. Pääraide on löytynyt vasta useiden syrjähyppyjen kautta.
Koko vyyhti sai alkunsa vuodesta 2012, jolloin käteni alkoivat oireilla. En välittänyt siitä ja lähdin kamujen kanssa kiertämään Etelä-Amerikkaa. Hetki hetkeltä rinkan selkään nostaminen alkoi olla vaikeampaa, ja kyynärpäät muistuttivat olemassa olostaan ikävällä vihlaisulla. Mutta koska meillä oli niin mukavaa, en antanut asian masentaa saati huolestuttaa.
Perussa sairastuin, en käsikipuun, vaan Salmonella typhiin (lavantautiin) rokotuksesta huolimatta. Jouduin sairaalaan. Parannuin, mutta arpa oli heitetty. Alkoi lumipalloefekti.
Heti retken jälkeen, kesä Suomessa alkoi mahakivulla, kuumeilulla ja ripuloinnilla. Labrakokeiden tulokset eivät olleet riemastuttavia. Kannoin suolistossani maksimimäärän Clostridium difficile bakteerin toksiineja. C. difficile liittyy aina tarpeettoman tehokkaisiin ja pitkiin antibioottikuureihin, joilla minut kyllästettiin Perussa. Kotona eristyin, ripuloin ja popsin taas antibioottikuurin toisensa jälkeen. Viimeisenä vaihtoehtona olisi ollut ulosteen siirto. Voisi sanoa: "onni on oma uloste!"
Eräänä aamuna en saanut vaatteita päälleni ilman järkyttävää käsikipua. En pystynyt tarttumaan mihinkään, ja tavarat tippuivat käsistä. Kädet eivät menneet koukkuun eivätkä täysin suoriksikaan. Diagnoosina lateraalinen epikondyliitti (tenniskyynärpää) molemmissa käsissä. Sairastelu jatkui kortisonipiikityksestä huolimatta. Kokeilin lääkityksen lisäksi hierontaa, jumppaa, venyttelyä, fysioterapiaa, akupunktiota, lymfahoitoa, sähköhoitoa, kinesioteippausta, hermoratahierontaa, kylmää, kuumaa, ortoositukia ja lastoitusta. Puolen vuoden sairastelun jälkeen eteen heitettiin kysymys: leikataanko vai jatketaanko konservatiivisella hoidolla? Ortopedi vihjasi, ettei hän antaisi leikata omiaan... En antanut minäkään.
Päästiin vuoteen 2013, joka oli edellistä vielä epäonnisempi. Lohduttauduin sillä, että olin vain kädetön; en jalaton. Korjasin asian zumban pyörteissä, eikä aikaakaan kun olin sekä kädetön että jalaton. En antanut asian masentaa, joten ennen diagnoosia kinkkasin polvi turvoksissa osapäiväksi töihin. Käsillä urakointi onnistui 1,5 kuukautta, ja polvikierukan repeymän kanssa pystyi elämään. Tähystysleikkausta odotellessa, sain uutta murehdittavaa, rintasyövän. Polvileikkaus vaihtui tissin poistoon. Vuoden 2013 saldoon mahtuu tissittömyys, kädettömyys, jalattomuus ja köyhyys. Vuoden 2014 saldoon voinee lisätä edellisten lisäksi tukattomuuden, ripsettömyyden sekä palovammat, sillä jo ensimmäinen sädetyskerta aiheutti ihon hilseilyn...
Sytojen aloittamisen yhteydessä, sossutäti kävi selvittämässä taloudellista tilannettani. Muistiini piintyi lähinnä sanat: hankala juttu, kuntoutustuki ei onnistu ja työttömäksi vaan. Olin törsännyt Kelan sairauspäivärahaa 300 päivältä ja 72 päivää osasairauspäivärahaa. Takana maksimimäärä eli 372 päivää onnistunutta ja hyvää paapomista. Kun maksimimäärä on hoidettu alta pois, voi täyttää hakemuksen työkyvyttömyyseläkettä (kuntoutustuki) varten. Tosin kuulin heti Kelan tätiltä, etten tule eläkettä saamaan, koska työkyvyttömyys ei ollut jatkunut yhtäjaksoisesti. Kelan tieto oli jälleen silkkaa faktaa, sillä juurikin näin asiassa kävi. Kuntien eläkevakuutuslaitos Kevalta tuli kielteinen päätös. Kelasta sain taas tehokkaat jatko-ohjeet: ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi.
Mol:in sivujen "Oma työnhaku" -ilmoitus osoittautui painajaismaiseksi, sillä hakemuksessa ei ollut vaihtoehtoa: "olen työkyvytön sairauden takia". Pakollisiin kohtiin kuului muun muassa selvitys, mitä olen tehnyt työllistymisen eteen. Öö, kävisikö erikoistumiskoulutus tähän kohtaan? Tilastoihin päädyin työttömäksi työnhakijaksi vakituisesta työsuhteesta huolimatta. Raha-anomus lähti työttömyyskassa Erkoon.
Ei aikaakaan, kun Erkosta otettiin yhteyttä ja pyydettiin täydentämään hakemusta työnantajan todistuksella. Todistuksen tuli sisältää selvitys, miksi työnantajalla ei ole tarjota työkykyä vastaavaa työtä. Just. Sossun luukulleko? Mitä tuumaa palkanlaskenta ja työehtosopimus? Tes onkin eri linjoilla erehtymättömän Kelan kanssa, mikä sekoitti tilannetta edelleen. Viimeisen tulkinnan jälkeen minulla on oikeus normaaliin palkkaan kaksi kuukautta 180 päivän säännön mukaisesti. Kävi ilmi, että Kela tasapäistää kaikki samaan kategoriaan. Kelan palvelu ei olekaan yksilöllistä. Se ei huomioi yksilöä ja yksilön työtilannetta. Olisin säästynyt monelta harmilta ja yhteydenotolta, jos Kela olisi ohjeistanut selvittämään ensin, mitä työehtosopimus määrää sairastamisesta ja sairausajan palkasta. Vai onko tämä niin itsestään selvää? Ehkä nämä asiat pitäisi vain tietää!
Koko vyyhti sai alkunsa vuodesta 2012, jolloin käteni alkoivat oireilla. En välittänyt siitä ja lähdin kamujen kanssa kiertämään Etelä-Amerikkaa. Hetki hetkeltä rinkan selkään nostaminen alkoi olla vaikeampaa, ja kyynärpäät muistuttivat olemassa olostaan ikävällä vihlaisulla. Mutta koska meillä oli niin mukavaa, en antanut asian masentaa saati huolestuttaa.
 |
| Typhoidin saastuttama turde Machu Picchulla päivää ennen sairaalaa |
Heti retken jälkeen, kesä Suomessa alkoi mahakivulla, kuumeilulla ja ripuloinnilla. Labrakokeiden tulokset eivät olleet riemastuttavia. Kannoin suolistossani maksimimäärän Clostridium difficile bakteerin toksiineja. C. difficile liittyy aina tarpeettoman tehokkaisiin ja pitkiin antibioottikuureihin, joilla minut kyllästettiin Perussa. Kotona eristyin, ripuloin ja popsin taas antibioottikuurin toisensa jälkeen. Viimeisenä vaihtoehtona olisi ollut ulosteen siirto. Voisi sanoa: "onni on oma uloste!"
Eräänä aamuna en saanut vaatteita päälleni ilman järkyttävää käsikipua. En pystynyt tarttumaan mihinkään, ja tavarat tippuivat käsistä. Kädet eivät menneet koukkuun eivätkä täysin suoriksikaan. Diagnoosina lateraalinen epikondyliitti (tenniskyynärpää) molemmissa käsissä. Sairastelu jatkui kortisonipiikityksestä huolimatta. Kokeilin lääkityksen lisäksi hierontaa, jumppaa, venyttelyä, fysioterapiaa, akupunktiota, lymfahoitoa, sähköhoitoa, kinesioteippausta, hermoratahierontaa, kylmää, kuumaa, ortoositukia ja lastoitusta. Puolen vuoden sairastelun jälkeen eteen heitettiin kysymys: leikataanko vai jatketaanko konservatiivisella hoidolla? Ortopedi vihjasi, ettei hän antaisi leikata omiaan... En antanut minäkään.
 |
| Polven jo rauhoituttua |
Päästiin vuoteen 2013, joka oli edellistä vielä epäonnisempi. Lohduttauduin sillä, että olin vain kädetön; en jalaton. Korjasin asian zumban pyörteissä, eikä aikaakaan kun olin sekä kädetön että jalaton. En antanut asian masentaa, joten ennen diagnoosia kinkkasin polvi turvoksissa osapäiväksi töihin. Käsillä urakointi onnistui 1,5 kuukautta, ja polvikierukan repeymän kanssa pystyi elämään. Tähystysleikkausta odotellessa, sain uutta murehdittavaa, rintasyövän. Polvileikkaus vaihtui tissin poistoon. Vuoden 2013 saldoon mahtuu tissittömyys, kädettömyys, jalattomuus ja köyhyys. Vuoden 2014 saldoon voinee lisätä edellisten lisäksi tukattomuuden, ripsettömyyden sekä palovammat, sillä jo ensimmäinen sädetyskerta aiheutti ihon hilseilyn...
Sytojen aloittamisen yhteydessä, sossutäti kävi selvittämässä taloudellista tilannettani. Muistiini piintyi lähinnä sanat: hankala juttu, kuntoutustuki ei onnistu ja työttömäksi vaan. Olin törsännyt Kelan sairauspäivärahaa 300 päivältä ja 72 päivää osasairauspäivärahaa. Takana maksimimäärä eli 372 päivää onnistunutta ja hyvää paapomista. Kun maksimimäärä on hoidettu alta pois, voi täyttää hakemuksen työkyvyttömyyseläkettä (kuntoutustuki) varten. Tosin kuulin heti Kelan tätiltä, etten tule eläkettä saamaan, koska työkyvyttömyys ei ollut jatkunut yhtäjaksoisesti. Kelan tieto oli jälleen silkkaa faktaa, sillä juurikin näin asiassa kävi. Kuntien eläkevakuutuslaitos Kevalta tuli kielteinen päätös. Kelasta sain taas tehokkaat jatko-ohjeet: ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi.
Mol:in sivujen "Oma työnhaku" -ilmoitus osoittautui painajaismaiseksi, sillä hakemuksessa ei ollut vaihtoehtoa: "olen työkyvytön sairauden takia". Pakollisiin kohtiin kuului muun muassa selvitys, mitä olen tehnyt työllistymisen eteen. Öö, kävisikö erikoistumiskoulutus tähän kohtaan? Tilastoihin päädyin työttömäksi työnhakijaksi vakituisesta työsuhteesta huolimatta. Raha-anomus lähti työttömyyskassa Erkoon.
Ei aikaakaan, kun Erkosta otettiin yhteyttä ja pyydettiin täydentämään hakemusta työnantajan todistuksella. Todistuksen tuli sisältää selvitys, miksi työnantajalla ei ole tarjota työkykyä vastaavaa työtä. Just. Sossun luukulleko? Mitä tuumaa palkanlaskenta ja työehtosopimus? Tes onkin eri linjoilla erehtymättömän Kelan kanssa, mikä sekoitti tilannetta edelleen. Viimeisen tulkinnan jälkeen minulla on oikeus normaaliin palkkaan kaksi kuukautta 180 päivän säännön mukaisesti. Kävi ilmi, että Kela tasapäistää kaikki samaan kategoriaan. Kelan palvelu ei olekaan yksilöllistä. Se ei huomioi yksilöä ja yksilön työtilannetta. Olisin säästynyt monelta harmilta ja yhteydenotolta, jos Kela olisi ohjeistanut selvittämään ensin, mitä työehtosopimus määrää sairastamisesta ja sairausajan palkasta. Vai onko tämä niin itsestään selvää? Ehkä nämä asiat pitäisi vain tietää!
