Päivittäiset treffit Kertun kanssa

Kerttu asuu täällä

Eka kerta. Pohjakerroksen sädepoliklinikan aulassa on jännittynyt ilmapiiri, ja siellä humisee voimakkaasti. Katson muita odottajia. Kaikilla muilla on tukka, ja kaikki, paitsi yksi, ovat vanhuksia. Alan tuijottaa nuorempaa naista, joka on järkyttyneen näköinen ja vilkuilee kyyneleet silmissä jatkuvasti sädehoitohuoneeseen päin. Pieni huoli valtaa mieleni. En voi olla miettimättä, onko sädehoito niin hirveää, että sitä joutuu hermoilemaan tuolla tavalla mustat rinkulat silmien ympärillä.

Sairaalatakit sädehoitohuoneen aulassa

Huminan läpi kuulen lapsen itkua tai oikeammin kirkumista. Tuleeko ääni telkkarista? Nuori nainen syöksyy huolestuneena sädehoitohuoneen aulan ovista sisään. "Onpa outoa käytöstä", ajattelen, sillä naista ei oltu edes kutsuttu nimellä sisään, vaikka ovessa on iso kyltti, jossa kehotetaan ihmisiä odottamaan vuoroaan. Samalla minuutilla nainen ja pieni lapsi tulevat takaisin. Nainen on pienen lapsen huolestunut äiti, ja lapsi huutaa kurkku suorana: "sattuu, sattuu!" Hetken ajan mieleni täyttää epäilys sädehoidon niin sanotusta kivuttomuudesta. Sitten onkin jo vuoroni.

Saan numeron 15. Se tarkoittaa, että käytän pitkää sairaalatakkia, jossa on rintanappi numero 15. Takki on käytössäni koko sädehoitokuurin ajan eli viisi viikkoa joka päivä. Joka päivä riisun yläosan paljaaksi pukuhuoneessa ja verhoan sen takilla, ja odotan sädetysvuoroani. Homma toimii liukuhihnaperiaattella: yksi ulos, toinen sisään.

Kerttu ja Kertun punaiset käsitelineet

Kerttu on lineaarikiihdytin, jolla sädetyksen lisäksi kuvannetaan sädetettävä alue. Kuvauksella halutaan varmistua, että säteily annetaan varmasti lääkärin määräämiin kohdekudoksiin. Sen jälkeen säteilyn kohdennus suoritetaan rintaan merkittyjen pisteiden avulla. Rintakehän päällä oleva kohdennuskehikko säätelee fotoni- ja elektronisäteilyn pääsemistä oikeisiin kohteisiin. Kainaloon ja selkään saan fotonisäteilyä, koska sen vaikutukset yltävät syvemmälle. Rintakehään ja soliskuoppaan saan pinnallisempaa elektronisäteilyä, jotta keuhkot ja sydän säästyisivät säteilyltä.


Kerttu ujeltaa, ja yritän pysyä aloillani. Huoneessa on jäätävää. Tuntuu, että hengitysnopeus kiihtyy, ja rintakehäni osuu kohdennuskehikkoon. Haistan metallin katkun. Nenääni tulee myös häivähdys palaneen käryä. Näin olen aistivinani. Kädet puutuvat, mutta viimeinen kuva on vielä ottamatta. Ohi on; 20 minuuttia kivutta. Ei ole aihetta itkeä. Laitan takin numero 15 naulakkoon, odottamaan 24 seuraavaa kertaa.

Illalla tunnen kuumotusta, ja vaatteet tuntuvat iholla ikäviltä. Oletan kuvittelevani, sillä ensimmäinen ionisoiva säteily ei voi tuntua, vielä. Säteilyn haittavaikutusten eli ihoreaktioiden pitäisi tulla vasta viikko, pari hoitokuurin jälkeen. Ei vielä! Naurahtaen otan vaatteet pois. Muka kuumottaa ja pistelee...

Elektronisäteilyn vaikutusta

En olekaan harhainen. Rintakehä punottaa, kiristää ja hilseilee. Kurkkuni on kipeytynyt myös, ja olen jumalattoman väsynyt. Kaikki klassiset haittavaikutukset heti ensimmäisestä kerrasta. Tulipa taas todistettua, miten erilaisia me kaikki ollaan. Siskoni selvisi jäljittä koko sädetyksen ajan. Minä, jämäpaloista kyhätty, en ole niin onnekas. Oloni ei ole kovin sädehtivä, mutta Kerttu ei siitä välitä. Nähdään!

Etupuolen kohdistuspisteitä