Kanssaihmiset

Moni on ihmetellyt, miten hyvin pärjään syövän kanssa. En tiedä, miksen pärjäisi. Ajattelen sitä mahdollisuutena uuteen. Uudet asiat, joita en ennen huomannut tai jotka eivät olleet mahdollisia ilman syöpää, tuovat iloa ja huvia arjen keskelle. Nyt elämässä on uusia arvoja ja uusia ihmettelyn aiheita.

Parhaimpia esimerkkejä elämän ihmeistä ovat kanssaihmiset; vieraat ja tutut, ihanat ja kauheat. Tutuille ja vähän vieraimmillekin on mukava kertoa syöpädiagnoosista, sillä olen todennut, että asioiden kertomisesta on tullut hullua
huvia. Arvuuttelen jo ennen kertomista, miten henkilö ottaa uutisen. Mikä on kenenkin reaktio vai onko sitä? Kaikki reaktiot ovat erilaisia ja jokaiselle ominaisia. Ei ole oikeata tai väärää tapaa reagoida, mutta kyllä siitä hupia silti riittää tämmöiselle omituiselle.

Vanhempi kaarti reagoi yleensä aina ennalta arvattavasti. Joskus he eivät jaksa keskittyä kuuntelemaan vastausta omaan kysymykseensä: "mitä kuuluu?". Monesti he alkavat puhumaan omista vaivoistaan. Peukalo vaivaa ja lonkkaa kolottaa, eivätkä he muista, että ovat juuri edellisenä päivänä voivotelleet juuri samoja asioita. Toisinaan joku kohtelias taputtaa olkapäälle ja esittää osanottonsa. Olo on kuin haudan partaalla.

Hyvänpäiväntutut ovat hauskoja. Morjestetaan ja vaihdetaan muutama kohtelias sana. Silti en voi vastustaa kiusausta kertoa heille diagnoosistani. Moni kiusaantuu, sillä ei ole ollut tapana vaihtaa henkilökohtaisia kuulumisia. Se ei kuulu suhteemme luonteeseen, jolloin pako tilanteesta on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Tietenkin heissäkin on poikkeuksia sosiaalisuudesta riippuen. Aina on niitä, joiden tutun tuttu on parantunut rintasyövästä. Toisten kaikki tutut ovat taas kuolleet rintasyöpään. Eli voi voi, huonosti tulee käymään. Kiinnostaako? Eipä juuri.

Ensireaktion jälkeen luokittelen ihmiset niihin, joihin voin tukeutua heikkouden hetkinä sekä niihin, jotka toimivat huvituksen lähteinä pienessä analyysissäni. Jälkimmäisten reaktiot ovat aina ennalta arvattavia. Heitän heille pieniä täkyjä, joihin he tarttuvat kerta toisensa jälkeen. Tosin ennalta arvattavuus on pitkästyttävää eikä heistä ole pitkällä tähtäimellä enää hupia. Ensinmainitut ovat aitoja ja paljaita. Heille ominaista on reagoida ilman suodatinta ja esittämistä. He ovat herkkyydessään niin vahvoja, etteivät tarvitse suojamuureja. Kaikkea heidän toimintaansa ohjaa myötätunto ja tunnerikkaus. Kutsun heitä ystäviksi, joilla on sydän paikallaan. Uskon, että heihin voin aina luottaa ja tukeutua. Samalla en voi olla kadehtimatta heitä analyyttisen suojamuurini takaa.

Haastavimpia tilanteita ovat henkilöt, joille kaikkea ei voi kertoa. Jokainen sana pitää miettiä tarkkaan, sillä nämä etsivät piilomerkityksiä jokaisesta sanasta ja rivien välistä. Myös vääränlainen ilme saattaa muuttaa tarinan päälaelleen. Pahimmassa tapauksessa hysteria on valmis, ja joudun lohduttajan rooliin. Miltei kadehdin lääkäreitä tässä lajissa. Heidän ilmeettömyydestä ja tosiasioiden toteamisesta puuttuu piilomerkitys. Huomaan kuitenkin, että jokainen lääkärissäkäynti on analyyttinen, puolin ja toisin. Lääkäri tuijottaa minua ja tuntuu miettivän, miten otan vastaan huonot uutiset. Itse mietin, että odotetaanko minun reagoivan asiaan jollain tietyllä tavalla ja tuijotan takaisin. Kenties yritän kapinallisena toimia juuri odotusten vastaisesti. Lopulta käynti päättyy reaktioiden etsimiseen puolin ja toisin. Tuijotuskilpailu päättyy tasapeliin ja sanotaan näkemiin.

Ärsyttävimpiä ovat uteliaat. Heidän päätyönään on kertoa muiden kuulumisia, koska omia heillä ei ole tai niitä ei voi kertoa syystä tai toisesta. Pahimmillaan he omivat toisten kokemukset ja kertovat niitä ominaan. Uteliaiden tiedonjano on pohjaton. Jokainen tiedon tai tunteen murunen on kultaa, jota jaetaan auliisti toisten uteliaiden kanssa. Tällä ei ole mitään tekemistä myötätunnon kanssa, sillä tarkoituksena on loistaa porukan tietolähteenä. Kyseiset henkilöt loistavat valokeilassa niin kauan, kun heillä on meheviä paljastuksia toisista ihmisistä. Ilman paljastuksia he eivät ole mitään tai keitään.

Ihmeen harva on ilmoittanut, ettei heitä kiinnosta syöpäkuulumiseni. Epäilen, että yhteiskunta ei katso hyvällä myötätunnottomuutta. Jos mielii tulla hyväksytyksi ja olla osa isompaa ryhmään, joutuu omaamaan sympatiataidon sekä kiinnostuksen toisia kohtaan. Tämä näkyy ikävien asioiden osaanottona. Omassa tilanteessani voin sanoa, että nyt erottuvat jyvät akanoista. Enkä iki maailmassa olisi uskonut, että jyviä on tässä laarissa koko kaukalollinen. Hyvä niin, sillä heistä olen kiitollinen, ja heistä huokuva voima kannattelee minua.

Analyyttisyyteni on sekä kirous että siunaus. Se toimii suojakeinona, mutta auttaa myös ymmärtämään kanssaihmisten aivoituksia. Ehkä se lisää myötäelämisentaitoa järkevästi sekä auttaa toimimaan diplomaattisesti. Jos ei muuta, niin järkevä asenne auttaa taistelussa rintasyöpäpaholaista vastaan. Eikä ole epäilystäkään kuka taistoa johtaa; soturiprinsessa tietenkin.