maanantai 7. huhtikuuta 2014

Ilmaista hoitoa

Törmäsin uudenlaiseen lohdutuksen muotoon, kun ei-syöpäinen kanssaihminen lohdutti minua. Saan olla kiitollinen, että syöpähoidot ovat ilmaisia. Valitin kuulemma liikaa ansionmenetyksestä. Valistin häntä, että jokainen käyntikerta maksaa, eivätkä matkatkaan ole yleisestä luulosta huolimatta ilmaisia. Itse asiassa pelkkä sairaus on maksanut minulle noin 2000 euroa, ja ansionmenetyksen kanssa summa nousee lähelle 8000 euroa. Ilmaistako?

Pelkkä syöpäsairaus ja selviytyminen arkirutiineista masentaa. Monille syöpäpotilaille ei riitä pelkkä sairauden aiheuttama henkinen konkurssi, vaan koko talous menee uusiksi. Perheellisen syöpäpotilaan sairastaminen kuormittaa tervettä osapuolta, ja perheettömiltä puuttuu taloudellinen tukipilari kokonaan. Maailma ja arjen kustannukset pyörivät normaalisti, mutta potilas ei sairaudeltaan ansiotöihin kykene. Stressi toimeentulosta heikentää paranemisprosessia, ja moni joutuu palaamaan töihin vielä toipilaana. On myös potilaita, jotka eivät kykene enää palaamaan nykyisiin töihinsä esimerkiksi työn raskauden takia. Monen rintasyöpäpotilaan kädet turpoavat leikkauksen jälkeen, ja kädettömyys jatkuu lymfahoidosta tai tukihihasta huolimatta. Jatkossa on uudelleen kouluttautuminen, työttömyys tai työkyvyttömyyseläke.

Katson olevani onnellisessa asemassa, sillä kykenen näillä näkymin palaamaan töihin 22.5. Uskon, että kunnon toipuminen tekee hyvää, vaikkei se taloudellisesti kannatakaan. Omalla kohdallani pankki on ollut varsin joustava. Yritän myös suhteuttaa asioita, sillä tuttavani syöpähoidot maksavat 50000 euroa, eikä Kela korvaa summasta mitään. Siihen nähden hoitoni ovat ilmaisia, ja mitäpä sitä ei henkikultansa pitimeksi tekisi.

5 kommenttia:

  1. Mää oon kyllä järkyttyny tuosta, miten kalliiksi syöpä tulee... Ku pelkästään se, että ite en masennuksen ja traumaperäisen stressihäiriön takia oo opiskelu- ja työkuntoinen, on hankalaa rahallisesti... En varmaan selviäis rahallisesti syövästä. Miten sun tuttavan hoidot on nuin kalliita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen todistuskin maksaa Kelalle. Sit mulla on ollut vielä sairaalajaksoja, jotka maksaa.
      Mun tuttavan syöpä on ei ole reagoinut normaaleille hoidoille, joten sen hoidot on ihan uusia, kokeiluasteella, joista on saatu hyvä vaste. Eli kaikkensa sitä on valmis tekemään, että pysyis elämänsyrjässä kiinni.

      Poista
  2. Taloudellisesti parhaiten pärjää työtön sinkku, joka saa asumistukea Kelalta. Työttömälle sinkulle sosiaalitoimisto maksaa loput vuokrasta, sähköt, sairaalalaskut täysimääräisinä, reseptieläkkeet, matkat sairaalaan ilman omaa vastuuta, ja käteisrahaa elämiseen pitäisi olla verottomana kunnan toimeentulotuen kokoisena. Onko se jotain 400/kk ? Toki niistä pitäisi suorittaa puhelinlaskut itse.
    Toki paperisotaa pitää hoitaa, ainakin homman alussa.
    Naimisissa oleva työtön on eri asia, kun mukaan tulee ns. ”ruokakunta” eli puolison tulot.
    Pienipalkkainen sinkku tai yksityinen yrittäjä voi menettää kaikki, kuten työkyky, työpaikka, yritys…
    Ja jos vastuulla on joku teini-ikäinen tai ylioppilaslapsi, niin edessä on katastrofi. Niin lukee blogeissa.
    Sairas perhe-iskä voi tulla perheelle niin suureksi taakaksi, että masennu ja voi keksiä vaikka mitään.
    Pitkäaikaissairaan taloudellinen katastrofi harvoin tulee esille julkisesti. Tukisivulla on puhelinnumerot ja neuvonta, mutta harvoin sieltä joku todella pystyy auttamaan.
    Kiitos rohkeasta tekstistä, jossa perehdytään pitkäaikaissairauden taloudellista varjopuolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi mikä tietoisku!! Kiitos tästä! :) Lohduttavaa, että edes joku saa ilmaista hoitoa ;) Ehkä joku hyötyy sinun kommentistasi :D

      Poista

Sarppa kiittää :D