maanantai 30. joulukuuta 2013

Uudenvuoden taika


Terveys on pitänyt minua pilkkanaan monet vuodet. Viimeiset kaksi ovat olleet vaikeimmat ja vammauttavimmat. Sairauspommi on iskenyt, milloin vapaa-ajalla, puutarhassa, matkoilla tai nukkuessa. Yleensä juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa. Nyt aion tehdä siitä lopun ja otan käyttöön järeämmän täsmäaseen, taian vuodelle 2014.

Tämä taika saatettiin tietooni yllättäen Lappeenrannan visiitillä. Vaatekaupassa hypistelin, yllätys yllätys, vaatteita, jolloin minua lähestyi supermyyjä karjalanneito leveällä, ikenet paljastavalla hymyllä. Menin heti puolustuskannalle, sillä en välttämättä hakenut mitään ja halusin välttää tyhjänpäiväisen keskustelun ventovieraan kanssa.

Tyttö vaikutti kuitenkin herttaiselta, joten tempaannuin mukaan hänen tarinaansa, jossa upouudet alushousut tuovat onnea seuraavalle vuodelle. Tietenkin skeptikkona en uskonut karjalaisneitoa. Oletin tarinaa myyntikikaksi, joten tenttasin tytön omaa onnellisuusastetta. Syyttäjän lailla kuulustelin myös hänen tuttaviensa niin sanotusta alushousuonnesta. Oletin tytön myöntävän huijauksensa painostuksen alla. Tytön poskille nouseva viaton puna ei kertonut kuitenkaan huijauksesta vaan onnellisesta kaksivuotisesta taipaleesta jonkun ihanan kanssa. Elämä tuntui hymyilevän myös muille hänen tuttavilleen. Tietenkään tämäkään ei riittänyt vakuuttamaan minua, joten tarkistin huijauksen taustat internetin ihmeellisestä maailmasta. Näyttö oli vakuuttavaa. Tajusin, etten yksinkertaisesti voinut jättää mahdollisuutta käyttämättä. Minulla ei ollut varaa kolmanteen, inhottavaan vuoteen peräkkäin. Taian innoittamana ostin useammat alushousut.

Uudenvuoden taika on peräisin Etelä-Amerikasta, jossa uskotaan, että uudet alushousut tuovat onnea seuraavalle vuodelle. Mitä värikkäämmät, sitä onnellisemmaksi käyttäjä tulee. Myös värillä on väliä, sillä punaiset tuovat onnea ja rakkautta, keltaiset rahaa ja siniset terveyttä. Ideaalisinta olisi ostaa moniväriset triplatakseen onni, mutta tärkeintä on, kunhan alushousut ovat uudet, eikä niitä ole puettu päälle kertaakaan ennen uudenvuoden vastaista yötä.

Ja jos ette tienneet, niin uskomusten mukaan myös sirpaleet tietävät onnea. Saatan kokeilla sitäkin. Vapiskaa Ahvenanmaan Iittalat!

12 kommenttia:

  1. Ihmekkös ei oo ollunna onni myötä kun kaapissa vallan mustia sloggeja...

    VastaaPoista
  2. Mitähän ne valkoiset sit meinaa... tai puuterin väriset??? 😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikait sentäs mummomalliset puuterit... ne jotka nousee het rinnan alle ;D

      Poista
  3. Mitähän ne valkoiset sit meinaa... tai puuterin väriset??? 😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. taika ei kerro :) ehkei Etelä-Amerikassa olla kuultukaan moisista väreistä... värikästä kansaa kun ovat :D
      Uusi vuosi, uudet kujeet :)

      Poista
  4. Särkyikö Iittalat Ahvenanmaalla??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä ne Iittalat on ehjinä, hö :) Päätin luottaa pöksyihin!

      Poista
    2. Kuukkeli kävi uppoutumassa kirjoituksiisi: sie oot sie :) ja toivottaa tuurin tynkää loppu vuodelle!!

      Poista
    3. Kuukkeli kuu :) Salla tulossa kylään su, joten terkut lienevät paikallaan? :)

      Poista
    4. Juu, terkkuja Sallalle,ei olla vähään aikaan nähtykään...

      Poista

Sarppa kiittää :D