Pikku-Juhlat

Perjantaina 7.3. koitti viimeinen sädehoito ja lopputarkastus. Voi sitä ilonpäivää. Sain heittää kylmän, numero 15 rotsin pesuun, ja pääsin toivottamaan Kertulle hyvätjatkot. Kaiken lisäksi onkologi ilmoitti, että syöpä ei uusi 70-80 prosentin todennäköisyydellä eli olen aika varmasti terve. Hangon keksi poistui sairaalasta, mutta jottei totuus unohtuisi, seuraava syöpään liittyvä käynti on jo kuukauden kuluttua. Silloin menen ensimmäiseen seurantaan.

Seurantaa varten minulle on ohjelmoitu tietokonetomografia ja sydämen gammakuvaus. Gammakuvaus kuuluu Herceptin biologista lääkettä saaville, koska lääke saattaa vahingoittaa sydämen pumppaustehoa. Tai ainakin kyseinen tutkimus kuuluu niille, jotka kuuluvat SOLD tutkimusryhmään. Omalla kohdallani vasen kammio pumppaa hyvin, mutta alaosa kohtalaisesti. Nähtäväksi jää, mikä on tilanne kuukauden päästä.

Tämä Hangon keksi lähti siis innolla sairaalasta kohti minulle järjestettyjä Pikku-Juhlia Ahvenanmaalle. Kokenut matkaaja oli jälleen tilanteen tasalla. Pakkasin mukaani pitkän untuvatakin, kaksi villapaitaa ja toppahousut. Ja näköjään reissuun mahtui mukaan risat sukat muttei meikkejä...

Turun satamassa minua odottikin pienoinen yllätys, sillä virkailija kysyi: "haluatko ottaa riskin, ettet välttämättä pääsekään Långnäsiin? Merellä tuulee 25 m/s, ja esimerkiksi edellinen laiva ei päässyt satamaan. Hyvällä tuurilla myrsky laantuu kuitenkin neljässä tunnissa". Viimeinen lause kuulosti hyvältä, enkä pitänyt houkuttelevana sitäkään vaihtoehtoa, että ajan takaisin kotiin yli 300 kilometriä. Matkaan vaan, kyllä se myrsky siitä laantuu. Onnellisen päivän jälkeen minulla on voittaja olo.

Isolla jollalla myrskyä ei juuri tuntenutkaan, joten Långnäsin satamassa istahdin autokannella autoon ja tekstailin, että tulossa ollaan. Jalkani kaasutteli jo kaasupolkimella valmiina jättämään hyvästit merimatkalle, kunnes kuulutettiin, ettei laiva pääse sittenkään satamaan. "Nautittava" merimatka jatkui kohti Tukholmaa myrskysäässä.

Avomeri avautui Ahvenanmaan jälkeen, eikä jatkuvalta keikkumiselta ja pahoinvoinnilta voinut välttyä. Vessaan vaappuminen vaati taitoa, ja kaikkea-veden-päällä-kelluvaa-inhoava soturiprinsessa lensi allokon voimasta pitkin hytin seinää. Myrsky osoittaui vaativaksi vastustajaksi, ja soturiprinsessa joutui köyttäytymään sänkyyn herätäkseen närkkivälle aamupalalle Tukholman kaupunkimaisemassa.

Tukholmasta vauhtia hakenut eskimo rantautui lopulta Maarianhaminaan edelleen pahoinvoivana. Keli oli aurinkoinen, ja autonmittari näytti kymmentä plussa-astetta. Ystäväni katsoi kummeksuen villamyssyäni, villapaitaa ja pitkää untuvatakkia. Kieltämättä olin koominen näky helteisen säässä, enkä voinut olla huomaamatta, että ystäväni tunsi pientä myötähäpeää Siperian perukoilta tulevaa ilmestystä kohtaan.

Illan Pikku-Juhlat sujuivat pienessä hiprakassa, sillä jo puolilasia kuplivaa kihahti kohti muutamaa jäljellä olevaa aivosolua. Siellä kuplat pyörivät päätä sekoittaen, enkä jaksanut keskittyä viiden kuohuviinin arvioimiseen. Itse asiassa olotila alkoi ikävästi muistuttamaan syto-oloja. Kaiken kruunasi kuitenkin ystävien läsnäolo ja hoitojen loppuminen. Mukavan lisän viikonloppuun toi itsetehty lahjus, jolla on symbolinen merkitys aktiiviselle syöpämatkan päätökselle. Kiitos!

Taulu taisi ripustua hiukan vinoon...

Myös kortin sanoma oli kuvaava: Never again! :D

.