Muuttuva minä

Kylläpä kutittaa. Sädehoidettu alue on sekä arka että kutiseva. Arkuus luultavammin johtuu omasta innostani repiä meheviä nahan palasia hilseilevästä ja ylikypsyneestä rintafileestä. Aivan kuin ihon repiminen auttaisi jotenkin velttoilevaa käärmettä uudestisyntymään...

Kännykkäkameralla sädetysjäljet
näkyvät huonosti

Raapimisen pauloissa ihmettelin myös selkä- ja niskakutinaa rasvailuista huolimatta. Niska jäykkänä kurkkasin selän peilikuvaa ja huomasin selässäni sekä niskassani sädetyksen jäljet. En tiedä, menikö sädetys lävitseni selkäpuolelle vai onko myös selkää sädetetty? Selän sädetys voisi selittää matalat valkosoluarvot, sillä valkosoluja valmistuu suurissa luissa. En ole kyllä varma, osuiko sädetys ratkaisevasti selkärankaan vai ei. Kenties leukopeniani johtuu tamoksifeenista tai vain toipilaisuudestani. Ehkä asia selviää kontrollilabrojen myötä tällä viikolla.

Tukkani ja ihokarvani ovat kasvaneet, joten kinttujen sheivaamiselta ei voi välttyä. Tukka näyttää suoralta ja harmaalta. En tiedä, tuleeko luonnonkihara takaisin vai ei, mutta rumista ripsistä päätellen tukka tulee pysymään suorana. Kieltämättä allekirjoitan ystäväni huomautuksen siitä, että olen vanhemman näköinen kuin 83-vuotias äitini, jolla on tukassaan nätti ruskea väri ja kullanvärisiä raitoja. Ei liene epäselvää, miksi olen värjännyt hiuksia yli 30 vuotta, sillä tuo on luonnollinen värini.

Sisäinen termostaattini EI ole rauhoittunut. Lämpötilat sahaavat väliä -30 - +50 vuorokauden ympäri. Öisin viilennykseen parhaiten toimii kylkiasento ilman peittoa, sillä haihtuvaa pinta-alaa tulee silloin eniten. Tosin polvioperaation myötä en pysty nukkumaan kuin yhdessä asennossa, eikä kylkiasento kuuluu niihin. Päivisin vähennän ja lisään vaatteita jatkuvasti. Olen huomannut, että fleecetakki, pipo ja villasukat sopivat melko hyvin vaihdevuosioireiden kanssa, koska ne on helppo riisua sisäisen tropiikin yllättäessä. En usko, että tamoksifeenin haitat enää tasaantuvat, joten tässä ovat eväät seuraaville neljälle vuodelle, kymmenelle kuukaudelle ja kuudelle päivälle.

Ennen hiustenlähtöä moni tolkutti minulle, miten mahtavan tukan saan tilalle. Kaikille tutuille syöpäpotilaille oli kuulemma tullut mahtavan pöyhkeä kruunu liukkaan suomalaisen hapsen tilalle. Sitä odotellessa voikin mennä seuraava vuosisata, sillä tukkani vaikuttaa yhtä ohuelta ja liukkaalta kuin ennenkin.

Syöpähoitojen parhaimmistoa oli finnittömyys. Vaikka ihoni rypistyi, niin hipiässä ei ollut rumia näppylöitä, jotka olisivat kraateroituneet jonnekin puristelun ulottumattomiin ja tulehtuneet. Hipiä oli kertakaikkisen siloinen ja pehmoinen. Joskus vain sivelin ja koskettelin kasvojani, sillä iho tuntui silkkisen samettiselta. Vaan eipä ole enää. Siellä täällä tuntuu pientä ärsyttävää epätasaisuutta, joista on kasvannut näppylöitä.

Henkinen kasvu? Tilannetta voisi kuvata; hyväksy, kasva tai katkeroidut. Huomaan helposti ajattelevani, että kaikkien muiden elämä on yhtä tähtisädettä. En voi kuitenkaan tietää, mikä henkinen harmonia ja onni minuakin odottaa, kunhan vain maltan hyväksyä tilanteen, jolle en voi mitään. Ehkä tulevaisuuden läksynä toimisi vähemmän valitusta, enemmän positiivisuutta ja henkistä luettavaa kuten esimerkiksi seuraava linkki Näin huollat surullista tai katkeraa sydäntäsi :D

Päätin, etten julkaisisi naamakuviani näissä blogeissa ja olisin muutenkin mahdollisimman anonyymi, mutta menköön. Terkuin, Sarppa

Noin vuosi sitten. Huom! Omat ripset

Syöpähoitojen aikana peruukki päässä

Syöpähoitojen jälkeen...
Poistetun rinnan puoli näkyy myös
kasvoissa
erilaisena

Tältä tunnen näyttäväni nykyisin
 muotopuolisuuden lisäksi