Elämäni eläimet, kissat

Pienenä tyttönä nousin puuportaita mummolan navetan ylisille leikkimään. Kerran heinien seassa painikin pieniä, harmaa-valkoisia kissanpentuja. Ne olivat suloisen näköisiä painileikeissään. Mietin pitkään, uskaltaisinko silittää niitä, sillä en ollut tottunut eläimiin. Kotonamme ei ollut lemmikkejä, ja vanhempani vihasivat kissoja tai ainakin niiden pahanhajuista pissanhajua omakotitalomme pihalla. Kissat jahdattiin pihalta aina vihaisesti huutaen: "hus, menetkös siitä!".

Nostin yhden pienen pehmoisen palleron syliini. En oikein tiennyt, miten sitä edes nostetaan tai pidetään sylissä tai mitä sen kanssa voisi tehdä. Pelkäsin, että se pieni, hentoluinen menee rikki. Olin kuitenkin täysin lumoutunut. Hassu, villalta tuoksuva pentu kiipeili terävillä kynsillä pitkin puseroani. En voinut olla silittämättä pehmoista, pörröistä turkkia uudestaan ja uudestaan. Kämmen upposi pehmeään silkkiseen karvaan, ja pieni kostea nenä oli hassu kuin pieni leimasin. Kissarakkauden syntymistä ei voinnut estää edes terävien koukkukynsien raapimat haavat.

Ei aikaakaan, kun aloin kinuamaan omaa kissanpentua, sillä olin auttamattomasti rakastunut mummolassa olevaan kissanpentuun, jota kutsuin Söpöksi. Kissanpentua en tietenkään saanut isän astman takia. Tosin se tuskin oli ainut syy. Söpöä en enää nähnyt. Se hukutettiin brutaalisti muiden kissanpentujen kanssa, koska mummolassa vilisi kissoja liiankin kanssa. Olin murheen murtama ja itkin lohduttomasti takapihallamme kissojen kohtaloa monta päivää. Silloin päätin, että omistaisin oman kissan joku päivä.

Omaan asuntooni muuttikin silkkiturkkinen, pitkäkarvainen kissanpentu, Ebba, lääkärin kielloista huolimatta. Olin allerginen, ja riskini sairastua astmaan oli suuri. Prick allergiatestissä koko ranteeni turposi juuri kissan kohdalla, kun muista elämistä ei niinkään. En välittänyt siitä. Aloin käyttämään allergialääkkeitä ja kortisonisuihkeita säännöllisesti. Halusin vain oman kissan. Kenties Söpö kakkosen.

Ebba ja Guliver

Ebbasta muovautui kiltti kissa, mutta pikkuisen ujo kuitenkin. Ajattelin piristää häntä kissaseuralla. Asuntoomme muutti Misuela Guliver, pieni burmalainen kissapoika, jota kavereiden kesken kutsuttiin Guliksi.

Kotimme muuttui sotatantereeksi. Ebba ei halunnut jakaa omaa ihmistään uuden tulokkaan kanssa. Mouruntaa ja sähinää kesti muutamia viikkoja. Aloin lellimään Gulia, joka valtataistelun seurauksena koki kovia. Eräänä aamuna silmäkulma oli auki, ja toisena aamuna poju ei päässyt kävelemaan, koska lonkka oli mennyt sijoiltaan. Meinasin jo viedä suklaanapin takaisin kasvattajalle, mutta päivä päivältä Ebba alistui enemmän kohtaloonsa ja oppi sietämään kilpailijaa.

Kissanomistajan uraa kesti reilut kymmenen vuotta. Alussa lapsikin olisi huomannut, että olin eläimiin tottumaton pölvästi. Eräs hölmöimpiä tempauksiani oli Gulin vienti eläinlääkärille vatsasyylien takia. Häpeän punoittamin poskin kuulin, että myös poikakissoilla on tissit. Toinen kohtalokas virhe oli parvekelasin raolleen jättäminen... Nyt se on todistettu, että kissa mahtuu viiden senttimetrin raostakin. Putoaa ja kuolee, vaikka lasin takana on ritilä. Se siitä yhdeksästä hengestä ja jaloilleen putoamisesta. Myytti on murrettu, surukseni. Mutta sen sanon, "curiosity killed the cat", pitää paikkansa. Eritoten Gulin uteliaisuudella ei ollut mitään rajaa. Hän rakasti ihmisiä ja extreme kokemuksia. Rest in peace.

Gulin kuoltua, Ebba, sairastui. Hän oksenteli jatkuvasti, ja karva irtosi tupoittain. Eläinlääkäri tuumasi, että sydän ja keuhkot rohisivat myös niin paljon, että Ebbaa oli turha kiusata enää... Olin järkyttynyt molempien "lapsieni" kohtalosta. Itkin ja masennuin. Syytin ja piiskasin itseäni. En osannut edes kissoja hengissä pitää. Päätin, etten hommaisi enää koskaan lemmikkiä. Heidän poismenonsa on liian traagista ja musertavaa, ja näen vieläkin painajaisia lapsieni kohtalosta.

Sirkka ja Sinikka

Kissarakkautta tällä hetkellä tyydyttävät ystävieni kissat. Tosin jokaisen hoitokerran jälkeen helpotun, etten ole saanut kissoja hengiltä. Kiitos luottamuksesta ja kunniasta Mörri, Aatu, Sirkka ja Sinikka.

Nipsu ja Nuppu

Toivottavasti nähdään maaliskuun lopussa, Nipsu ja Nuppu.